Esitysarvio: Eins, Zwei, Drei. Kansallisteatteri

Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehti. 5-2018.

Photo Nelly Rodriguez

Järjestys karkuteillä

Tervetuloa museoon, jossa kaikki ovat näytteillä. Esineet, vierailijat sekä museota itseään ylläpitävät arvo- sekä muut henkilöt. Täällä asemat vaihtelevat, mutta aina joku on ensin ja joku vasta sen jälkeen. Järjestys karkailee ovesta toiseen ja lattiankolosta kattoon.

Martin Zimmermannin esitys Eins Zwei Drei nähtiin Helsingin Juhlaviikkojen vierailuesityksenä Kansallisteatterissa. Klovneriaa, avantgardistista nykyteatteria ja absurdia komiikkaa yhdistelevä sveitsiläinen esitys on saanut ensi-iltansa huhtikuussa. Museoon sijoittuvassa esityksessä kolme hahmoa (Tarek Halaby, Dimitri Jourde, Romeu Runa) ja säestävä pianisti näyttävät monitahoisen kuvauksen instituutioista ja hierarkioista.

Kaikki voidaan kehystää katsottavaksi ja pistää järjestykseen. Usein katseen kohde kertoo meille jotain instituutioista ja rakenteista, joko taiteellisessa mielessä tai sitten kollektiivisena muistona. Mutta kuka kaikesta oikein päättää?

Kyse on siitä, kuka milloinkin on vallan kapulassa kiinni. Nuijan iskulla myydään, jaetaan oikeutta tai lyödään tahtia.

Musiikki- ja äänimaailma on vahva. Colin Vallonin elävä pianomusiikki on kaunista ja sopii esityksen tragikomiikkaan. Hahmot sekoittavat fokuksensa musiikkiin useammin kuin kerran. Parhaimmillaan musiikki venyy taiturimaisiin sfääreihin. Joskin kun päästään sanoman syvään päätyyn, äänitasot ovat liian kovalla.

Järjestyksen ja instituution ylläpitäminen on välillä mutkikasta, absurdia ja jopa hasardia. Tämän keskellä anarkia nostaa tietysti päätään. Klovneria on parhaimmillaan, kun järjestys lipsuu hyvistä yrityksistä huolimatta.

Esitys tarjoaa aiheeseensa monitahoisuutta. Suureksi paisuva ja meuhkaava itseriittoisuus, ignoranssi ja välinpitämättömyys on rappeuttavaa. Piittaamattomuus ei ole tavoiteltava asia. Vastapaino on tärkeä, sillä joskus instituutioilla on paikkansa. Ne tuovat turvaa ja täyttymystä sitä kaipaaville.

Eins Zwei Drei on iloitteleva, kaunis ja välillä jännittävä. Zimmermannin puvustus on sopivan synkkä ja herkkä. Ennen kaikkea esitys on antelias fyysisen taituruuden ja äänimaailman suhteen.

Elina Knaapi