Hyvinvointi

Kurkistus ekokampaamoon

Takana on paras ja aurinkoisin kesä, josta on saanut nauttia täysillä. Auringossaolon kyllä huomaa myös kuivahtaneista hiuslatvoista. Hiukseni ovat jo pidemmän tovin kaivanneet kipeästi leikkausta. Samalla kuitenkin aika on tuntunut olevan kortilla. Aloitin toissa viikolla mediatuotannon koulutuksen, jossa eräs kuvareportaasitehtävä painoi päälle. Sitten sain idean; voisin yhdistää hiustenleikkausreissun ja käydä samalla tutustumassa kampaamoon, jossa olisi …

Continue Reading
Hyvinvointi

Kuinka ryhdyin taas lukemaan kirjoja iltaisin

Luen taas kirjoja

Olen löytänyt viime aikoina lukemisen uudestaan. Se edellytti kuitenkin erilaisia muutoksia arjessani. Kaikki on ollut sen arvoista. Kirjojen lukeminen on ollut tauolla, koska minulla “ei ole ollut aikaa” lukea. Todellisuudessa aikaa on ollut, mutta olen käyttänyt sen huonosti, varsinkin iltaisin. Useana iltana aikaani ovat vieneet puhelimen ihmeet ja televisio. Televisiosta huomiota ovat syöneet erilaiset Netflix-sarjat …

Continue Reading
Hyvinvointi

Tavoitelista 2018

crossfit herttoniemi, wall ball, Elina Knaapi

Hauskaa alkanutta vuotta! Kalenterista on kääntynyt uusi puhdas sivu. Tämä on aikaa jolloin jokainen on innoissaan aloittamassa jotain uutta tai tekemässä jotain muutoksia. Puhdas sivu oikein kutsuu kirjaamaan ylös tavoitteita. Eikä niitä ole lainkaan vaikea keksiä. Esim: x säännöllinen ateriarytmi x aikaisemmin nukkumaan x tasaisemmin treeniä, ehkä hiukan kovemmalla intensiteetillä x venyttelyä joka päivä tunti …

Continue Reading
Hyvinvointi Treenit

Ajatukset treenin aikana

Ajatukset treenin aikana

Matkataan hetkeksi pään sisälle. Mitä oikein ajattelet treenaamisen aikana? Oma vastaukseni äkkiseltään olisi, että en yhtikäs mitään. Urheillessa ajatukset nollaantuvat, voi keskittyä hetkeen ja ryskätä menemään. Mitä vähemmän ajattelee, sitä paremmin treeni kulkee? Kunpa se olisikin noin. Todellisuudessa jokainen ajattelee ja puhuu itselleen jatkuvasti. Se, mitä tai millaisia ajatuksia päässämme pyörii, vaikuttaa jopa ratkaisevasti onnistumiseen. …

Continue Reading
CrossFit Hyvinvointi

Harrastajahaastattelu: rohkea Marjaana

Harrastajahaastattelut saavat jatkoa. Tällä kertaa haastattelussa on Marjaana Remander, joka treenaa CrossFit Herttoniemessä. Marjaana rikkoo hyvin monia ennakkokäsityksiä stereotyyppisestä crossfit-urheilijasta. Kun rohkaistuin kysymään häntä haastatteluun, kävi ilmi, että Marjaanalla on hyvin painavaakin asiaa jaettavaksi. Hänen taustallaan on vakava sairastuminen, jonka läpikäyminen on laittanut elämää koskevia palasia hiukan uudenlaiseen perspektiiviin. Kerro hieman itsestäsi ja kuvaile taustaasi. …

Continue Reading
CrossFit Hyvinvointi

Vastuullisista vaatteista hyvä mieli. Népra-fanin hehkutukset (+ale-koodi!)

mustat terra-trikoot

Viime aikoina salimme pukuhuoneessa on käyty seuraavanlaisia keskusteluja: “Siis nää Népran trikoot on oikeasti aivan parhaat!” “Niin on, tosi mukavat!” “Hengarissa ne eivät näyttäneet kummoisilta. Mutta kun laitoin ne sovituskopissa jalkaan, olin vaan, että asia selvä. Nää on niin ihanat.” “Mikä on tuo Népra..?” Népra on suomalainen, kahden naisen perustama yritys, joka valmistaa eettisesti kestäviä …

Continue Reading
Hyvinvointi

Negatiivisen ajattelun voima

Negatiivisen ajattelun voima on palvelukokonaisuus, jonka kehitimme alunperin Turussa personal trainer kanssaopiskelijoiden kanssa. Suunnittelutyö oli hyvin vakavamielistä ja lähdemme varmasti pian kilpailemaan tällä tuotteella hyvinvointimarkkinoille. Negatiivisen ajattelun voima on varteenotettava haastaja esimerkiksi naurujoogalle ja kaikenlaiselle muulle positiivisuushölynpölylle. Hyvä mieli, itseensä luottaminen ja toisten tsemppaaminen on vanhanaikaista. Negatiivisen ajattelun voimassa asioiden kimppuun käydään lannistuneena ja valmiiksi pettyneenä. Lähtökohtana …

Continue Reading
Hyvinvointi

Tule valmiiksi niin loppuu se kehitys

Nopein tapa pysäyttää kehitys on ajatella olevansa valmis ja oikeassa. Kävin taas lisää pt-koulussa Turussa. Teemana oli mm. yrittäjyys ja voimaharjoittelu. Eveliina Tistelgren veti meille Bodyweight-koulutuksen, josta opin uusia harjoitteita, ja muutenkin oli mukavaa seistä päällä ja käsillä. Aika monia liikkeitä ranteiden lämmittelyyn ja keskivartalohallintaan on tullut muisteltua tällä viikolla. Rento koulutuskerta! Tärkein oppi, jonka sain Eveliinan koulutuksesta, ei …

Continue Reading
CrossFit Hyvinvointi

Kun ego tulee tielle

Keksin kaksi tapaa, joilla oma ego voi tulla treenaamisen ja ylipäätään kehittymisen tielle. CrossFit koettelee jokaisen fyysistä kuntoa ja henkistä lujuutta. Ratkaisevasti se minusta kuitenkin koettelee jokaisen egoa. Kuinka hyvin siis kestät sen, että et osaa yhtä hyvin tai samoja asioita kuin muut? Tämä kolahtaa jokaiseen yksilöllisesti, joihinkin kovempaa kuin toisiin. Este kehittymiselle egosta tulee, …

Continue Reading
Hyvinvointi Yleinen

Vuosi 2017! Uusi minä, uudet supertavoitteet ja pari sanaa onnesta.

Vuosi vaihtui – mitä se tarkoittaa? Uuden ajan alkamisen kunniaksi moni asettaa supertavoitteita. Alkaa laihis. Alkaa tipaton ja sokeriton. Alkaa hurjat treenisuunnitelmat ja kesäkuntoon-projektit. En voi moittia. Olen itsekin rebootannut juttuja juuri vuodenvaihteessa. Joskus ne ovat liittyneet terveyteen, joskus opiskeluissa kohentautumiseen tai johonkin muuhun asiaan. Nyt tammikuussa aion liittyä mukaan Performance Diet -ohjelmaan, jonka suunnittelussa veljeni Matti …

Continue Reading