Hyvinvointi

Oman kropan hyväksyminen yhä uudelleen – minun kehotarinani

Kevät ja rantakelit lähestyvät. Vaikka sitä ei aina tällaisen liikuntakuplan sisältä näe, hyvin monille kevään tuleminen tarkoittaa pikakonsteja kesäkuntoon. Aikaa on enää muutama viikko! Nyt jos koskaan on aika rusketuksen ja upean yläpellin!

Kummallista, että keväällä keskitytään korjattaviin kehon vikoihin, kun sen sijaan voisi keskittyä kiittämään, kuinka mahtava oma keho oikeasti onkaan.

Se ei aina ole helppoa. Suhteeni omaan kroppaani on ollut jaksottain hyvä ja jaksottain myös huono.

Voisin aloittaa alusta, jotta kehosuhdetarinani tulee käytyä kunnolla läpi. Tässä tarinassa on mukana muiden kommenttien vaikutus, syömishäiriö ja siitä parantuminen, liikkumisesta voimaantuminen, loukkaantuminen ja uuden “pehmeän liikkujan” identiteetin löytäminen.

Muiden kommentit jäävät mieleen

Vaikka yritänkin ajatella omasta kropastani kiitollisin ottein, en ole aina ajatellut näin. Minuun ovat vaikuttaneet kommentit omassa nuoruudessa. Pienetkin kommentit ovat johtaneet aika vaikeisiinkin aikoihin oman kehon kanssa.

Muistan, miten ihan pienenä ala-asteella pojat sanoivat minua läskiksi. Se oli ohimenevä, mutta toistuva naljailu, josta en osannut loukkaantua. Kasvoin täyteen mittaani paljon ennen luokkani poikia, joten olin lapsena valtaosaa myös päätä pidempi. Siitä huolimatta ping se sujahti mieleeni, pisti lukot päälle ja jäi tiukasti mustana matona vaikuttamaan minäkuvaani.

Vuosien varrella olen saanut paljon kauniitakin kommentteja, mutta jostain syystä rumat kommentit jäävät tiukasti mieleen. Yläasteella silloinen paras ystäväni sanoi minua potraksi. Jopa esimies on kommentoinut painoani.

Muiden painoa ei saa ikinä kommentoida. Jos sinun tekisikin mieli sanoa jotain, niin älä sano. Ikinä. Jos edes sukulaisesi kommentoi painoasi, puolusta itseäsi ja käske hänen lopettaa.

Älä myöskään kauhistele kenenkään laihuutta, vaikka tarkoittaisit sillä hyvää. Et voi ikinä tietää, millaisten asioiden kanssa joku joutuu painimaan.

Syömisen kontrollointi

Pahimmillaan suhde omaan kroppaani oli parikymppisenä, kun en tiennyt mistään oikein mitään. Kärsin silloin “epätyypillisestä syömishäiriöstä”, johon kuului nälkiintyminen päivällä ja ruuan sullominen itseeni illalla. Todellisuudessa tämä “epätyypillinen” syömishäiriö eli ahmintahäiriö on kaikista yleisin syömishäiriön muoto.

Syömishäiriöistä ja varsinkaan sen epätyypillisestä muodoista ei edelleenkään puhuta mielestäni tarpeeksi. Itsellenikin se on edelleen kova paikka, vaikka Suomessa syömishäiriön on kärsinyt 20-35 vuotiaista naisista kuusi prosenttia. Uskon, että todellisuudessa luku on vielä isompi.

Syömishäiriöistä pitää puhua, jotta mahdollisimman harva siitä kärsivät tuntisi olevansa yksin ajatustensa kanssa. Pääsin eroon häiriöstäni vasta, kun kerroin siitä terveydenhuollon ammattilaisille. Kertominen oli tietysti vaikeaa ja hirveää, koska häiriölle tyypillisesti häpesin. Koska en ollut edes kuullut häiriöstä, oli todella vaikeaa edes löytää sanoja sille.

Syömishäiriöstä parantuminen on mahdollista. Kertomisen ansiosta pääsin työstämään omia ajatuksiani. Olen parantanut syömiskäyttäytymistäni vuosien ajan ja koen, että ero on nykyään kuin yöllä ja päivällä. Vaikka vuosiin on mahtunut huonompia jaksoja, häiriökäyttäytyminen ei ole uusiutunut, mikä on mahtava voitto.

Minun syömishäiriöni liittyi osaltaan kehooni, mutta ennen kaikkea tiedostan sen olleen mielen sairaus. Se on myös tärkeä osa omaa tarinaani ja suhdettani terveeseen sekä tasapainoiseen elämään. Joka kerta kun muistelen sitä aikaa, osaan olla todella paljon kiitollisempi siitä, miten vahvasti ja laajemmin osaan ajatella kehostani.

Liikkuminen toi toimintakykyä

Sitten päästään crossfitiin, jonka avulla tajusin, mihin kaikkeen kehoni pystyy. Aloitin liikkumisen juuri oikeaan aikaan, sillä olin onnistunut jättämään taakse jo kaikki syömiseen liittyvät pahat ajatukset.

Minulle crossfit ja liikkuminen oli voimaannuttavaa, koska se laajensi käsitystäni, mihin kaikkeen oma keho pystyy. Se oli myös asia, jonka uskon sinetöineen oman parantumisprosessin, koska fiksusti syöminen auttoi myös pärjäämään treeneissä.

Olin kuntoillut aiemmin vain satunnaisesti ja puuskittain, mutta crossfitista tuli pysyvä osa elämää. Herran jestas, löysin kyykkäämisen! Minulla oli vahva keho kaiken tämän aikaa, en vaan tiennyt sitä.

Treenatessa sain oppia jatkuvasti ja sain itsestäni irti asioita, joita en olisi ikinä uskonut. Salilla ei keskitytty kiinteytymiseen tai laihtumiseen, vaan panostettiin oppimiseen ja liikkeissä kehittymiseen. Ei ollut peilejä, joista katsoa itseään. Se oli parasta.

Olin todella sovussa kehoni kanssa, vaikka crossfitissakin on kauneusihanteita. Tiedostin hyvin, että jalkani ja pohkeeni olivat jykevämmät kuin toisilla eikä minulla ollut erottuvia vatsalihaksia. Jotenkin sillä ei ollut väliä, vaan osasin pääsääntöisesti keskittyä siihen, että olen niiden jalkojen takia todella hyvä kyykkäämään.

Loukkaantuminen aiheutti uuden kriisin

Treenasin tavoitteellisesti kolme vuotta, kunnes loukkaannuin. Loukkaantuminen aiheutti aivan uudenlaisen pettymyksen omaan kehooni.

Polvivamma vei minulta pitkäksi aikaa ilon kyykkäämisestä ja rajoitti harjoittelua. Minun kuntoutuksessani vaikeinta oli, että en ole saanut vieläkään selville, mikä polvea vaivaa. Joskus se saattoi olla pitkiä aikoja oireeton ja toisinaan se oli niin kipeä, etten kärsinyt koukistaa sitä.

Kävin fysioterapeuteilla ja lääkäreillä. Jokaisella käynnillä selvisi toki uusia vikoja: keskivartaloheikkoutta, jäykkiä nilkkoja, yliliikkuvia polvia, pakara-aktivaatiossa ongelmia, jäykkyyttä yläkropassa…

Menneisyyden kommentit jäävät mieleen vuosiksi ja voivat aiheuttaa yllättäviä haittoja. Vuosien uinumisen jälkeen aivoissani ollut musta mato heräsi. Minun oli todella vaikea kuulla kropastani korjattavia ongelmia ja tulkitsin, että kehoni oli täynnä vikoja.

Terveys merkitsee

Opin, että liikunta auttaa hyväksymään oman kehon, mutta suurin työ tehdään aina oman pään sisällä. Liikkumisella on myös terveyttä palveleva tarkoitus, ei vain kehittyminen ja tavoitteiden saavuttaminen. Tämä tietysti on vienyt aikaa.

Seurasi pitkä jakso, jolloin tein kuntoutusta ja muokattuja treenejä. Madalsin treeneissä rimaa hyvin alas ja kiitin itseäni jokaisesta treenistä, minkä sain vain tehtyä.

Samaan aikaan opiskelu ja työt veivät aikaa, ja liikunta palasi “pelkäksi” harrastukseksi. Se alkoi näkyä kropassani painonnousuna. En seuraa juurikaan vaakaa, mutta kun huomasin painoni hupsvaan nousseen seitsemän kiloa, olin melko ahdistunut.

Keholle ei saa olla liian ankara. Keskityin aika paljon mielessäni painon nousemiseen, enkä oikein osannut huomata kaikkia niitä asioita, jotka olivat hyvin.

Eräänä päivänä menin hetken mielijohteesta kehonkoostumusmittaukseen. Odotin jotain hyvin kamalaa, mutta sainkin positiivisia tietoja. Lihasmassaa oli erittäin kiitettävästi. Kävin myös samoihin aikoihin terveystarkastuksessa. Tuloksista soittanut hoitaja suorastaan ylisti terveyttäni ja veriarvojani.

Kehoa pitää muistaa kiittää. Helposti terveyttä ei tule arvostaneeksi ennen kuin sen on menettänyt.

Kehon hyväksyminen yhä uudelleen

Suhteuttaminen on tärkeää. Vaikka polveni oireilee edelleen, kuormitusta madaltamalla ja liikuntaharrastusta muokkaamalla kokonaisuus pysyy kunnossa. On edelleen todella paljon asioita, joita voin tehdä.

Minulla on nyt  keho, jossa on lihasta ja pehmeyttä sopivassa suhteessa. Se kuitenkin jaksaa juosta ja nostaa painoja, hypätä, pysyä tasapainossa ja paikoitellen siinä on myös ihan hyvä liikkuvuus.

Jos itsekin huomaa tällä tavalla pystyväsi listaamaan ihania asioita omasta kropastasi, tee se ja toista sitä omassa mielessäsi. Et voi tehdä sitä liikaa.

Toivoisin, että näin “kesäkuntoon” -sesongin aikana kaikki pystyisivät olemaan armollisempia eivätkä ainakaan lähtisi kurittamaan itseään. Toivoisin myös, että liikunnan parissa valmentajat olisivat tällaisten asioiden kanssa hereillä. Mitään ateriaa tai herkkuja ei tarvitse ansaita.

Jokainen päivä ei ole helppo olla kiitollinen omasta kropastaan tai terveydestään. Jokainen päivä ei ole ihanan voimauttavaa tykitystä ja harmonista tyytyväisyyttä omaan ulkonäköön tai treenisuorituksiin. Silti kroppaa voi muistaa myös osata kiittää kaikesta yhteistyöstä ja yhdessä kuljetuista vuosista, jotta yhteistyö voisi jatkua vielä vuosia eteenpäin.

Kehotarinoita on varmasti yhtä monta kuin on kehojankin. Jos tunnistit syömishäiriöstä kertovasta kohdasta jotain tuttua, mene osoitteeseen wwww.syomishairioliitto.fi tai soita heidän tukipuhelimeen 02 251 9207. Pysytään terveinä.

Seuraa Instassa @elinaknaapi

Seuraa blogia Facebookissa

Seuraa blogia Bloglovinissa