Yleinen

Uusimaa lockdown ja muutto

Viime viikonlopun muutto on nyt takana ja voi pojat, millainen kokemus siitä tulikaan. Nyt on stressi hieman laskenut ja pystyn jopa hieman kertaamaan, mitä kaikkea on tapahtunut. Ehkä omakin mieli pystyy myös edes rahtusen verran jäsentämään, mitä kaikkea kokemus opetti.

Hallitus kertoi esittävänsä Uudenmaan eristämistä muusta Suomesta eduskunnalle keskiviikkoiltana. Katsoimme tiedotustilaisuutta puhelimesta välillä torkkuen. Lopulta oli pakko luovuttaa ja ryhtyä nukkumaan. 

Olimme valmistelleet muuttoa Helsingistä Tampereelle jo monta päivää. Se olisi seuraavana viikonloppuna, juuri samaan aikaan kun eristäminen tapahtuisi. Tiedotustilaisuudessa ei ollut mitään, mitä emme olisi jo arvanneet.

Aavistus siitä, mitä tuleman pitää, oli hiipinyt mieliimme jo edellisenä viikonloppuna. Silloin meillä vielä oli suunnitelma, jossa meitä muutossa auttaisi molempien perheet sekä heidän autonsa ja peräkärrynsä. Koronauutisoinnin kiristyessä tajusimme, että vaikka se olisi kauheaa, meidän oli kiellettävä kaikkia tulemasta. Syitä oli kaksi: liikkumista todennäköisesti rajoitettaisiin ja emme halunneet, että kukaan sairastuisi meidän muuttomme takia. 

Opin, että vaikean, mutta oikean ratkaisun tajuaminen ei kestä kauaa. Sen sijaan sen hyväksyminen kestää hetken. Yhtäkkiä olimme tyhjän päällä, eikä meillä ollut mitään hajua, miten saamme muutettua. Tässä vaiheessa mieli alkaa syöttää huolia. Asunto oli irtisanottu, saisimmeko tavarat siirrettyä ajoissa? Löydämmekö muuttoauton? Ymmärtävätkö perheemme, suostuvatko he pysymään poissa? Ehdimmekö tehdä kaiken, ennen kuin liikkumista rajoitetaan?

Epävarman tulevaisuuden sietäminen on todella vaikeaa, ja askel huolien pauloihin on hyvin helppo ottaa. Kunpa olisin silloin tiennyt, miten helposti asiat järjestyvät. Jo seuraavana aamuna marssimme autovuokraamoon, josta saimme sopivan muuttoauton vuokrattua. Tämä ei ole maksettu linkki, vaan suosittelen ehdottomasti Ideamrentin palveluita. Heidän vuokraamonsa pelasti meidät pulasta.

Hallituksen tiedotustilaisuuden seuraavana päivänä, eli torstaina, soitin poliisin neuvontanumeroon. Halusin varmistaa, mitä papereita oikein pitäisi tarkistuspisteellä näyttää, jotta läpi pääsisi nopeasti. Neuvonnan asiakaspalvelija oli.. no, neuvoton. Häntä ei oltu ohjeistettu mitenkään, mikä ei tietysti ollut hänen tai kenenkään syy. Kysyin, mistä saan tietoa nopeiten. Hän vastasi, että ajantasaisimman tiedon saa mediasta. 

Viikon aikana altistuin paljon ulkoa tulevalle stressille. Seurasin uutisia tiiviisti muutamien tuntien välein. Olin hyvin perillä koronan leviämisestä, vaikeuksista ja uusista rajoituksista. Etsin tietoa joka kanavasta. Se ei helpottanut töiden tekemistä tai muuttoa, mutta koin, että minun on pysyttävä tilanteen tasalla. Olin valmis suorittamaan ennakointia enkä luottanut enää mihinkään.

Lähdimme hakemaan avaimia uuteen asuntoon perjantaina. Jo silloin meillä oli mukana tulostetut muuttoilmoituspaperit, koska ajattelimme, että ne olisivat selkeimmät dokumentit. Paluumatkalla näimme, kuinka tarkastuspistettä rakennettiin.

Seuraavana päivänä tarkastuspistekohtaamiset menivät hyvin, emmekä joutuneet jonottamaan, niin kuin olin etukäteen pelättnyt. Teimme yhteensä kolme ylitystä. Esitimme muuttopaperit ja kerroimme muuttavamme. Jokainen tarkastus meni hyvin, mutta myös selvästi tiukentui kerta kerralta. Toisella kerralla meille sanottiin ehkä vähän epämääräisesti, että “periaatteessa saatte vielä tämän vuorokauden aikana liikkua”. Viimeisellä kerralla oli jo pimeää. Automme takaosa tarkistettiin ikkunoiden läpi taskulampulla heti kun sanoimme että muutamme. Kummallista minusta oli, että yhdelläkään poliisilla ei ollut hengityssuojaimia.

Kannoimme tavarat kaksin. Kuntoilusta, oikeasta nostotekniikasta ja puristusvoimasta on näissä elämäntilanteissa konkreettista hyötyä. Epämukavuus ja hiki ei ollut mitään verrattuna henkiseen stressiin. Fyysinen puoli oli terapeuttista, koska se oli asia, johon pystyi täysin itse vaikuttamaan.

Muutosta on nyt kaksi päivää ja olen tehnyt joitakin muutoksia. Olen hidastanut tahtia noin 25 prosenttiin aiemmasta. Pyrin liikkumaan korostetun hitaasti ja keskittymään yhteen asiaan kerralla. Olen myös tietoisesti vähentänyt uutisten ja somen seuraamista. Yritän tarkkailla tilannetta juuri sen verran kuin on tarpeen ja muuten antaa ajatusteni levätä. Seuraavaksi aion liikuttaa kehoani huoltavassa mielessä kävellen ulkona ja kenties venytellen. Ehkä saan ajatukseni myös juoksemaan tavalliseen tapaan. En pakota itseäni liikkeelle, mutta tiedostan, että liikkuminen tekee hyvää mielenterveydelle ja palauttaa paremmin kuin suihkun nurkassa käpertyneenä voivottelu. Onneksi en ole siinä pisteessä, vaan todella onnellinen ja kiitollinen, että kaikki meni niin hyvin.

Koronakriisi ei ole ohi, joten sosiaalista etäisyyttä on edelleen jatkettava. Meille Uudenmaan eristäminen oli haaste, mutta rajoitukset ovat kaikkien parhaaksi. Toivottavasti rajoituksia ei tarvita enempää, vaan kaikki pysyisivät kotona.

Uusi tilanne opettaa jatkuvasti uutta kaikille esimerkiksi omista elämänarvoista, siitä kuinka siedämme epävarmuutta ja stressiä, kuinka nopeasti olemme valmiita luopumaan vanhasta suunnitelmasta ja tekemään toisen sekä mitkä asiat vievät tarpeettoman paljon voimavaroja ja milloin taas olemme valmiita kaivamaan esiin niitä yllättäviä voimavaroja. Epävarma tulevaisuus ja oppiminen vie paljon energiaa, joten yrittäkää kaikki pitää huolta omasta jaksamisesta.