CrossFit

Lomillelähtöchipper. Puhutko töissä crossfitia?

Oletteko huomanneet, että muutamat ilmaisut crossfitista tarttuvat helposti mukaan salilta ja niitä tulee käyttäneeksi myös salin ulkopuolella?

Kaverini oli lähdössä matkalle. Hän kertoi, että töissä oli vielä aika paljon töitä, jotka pitää hoitaa ennen lomalle lähtöä. Keksin heti, mistä oli kyse: lomillelähtöchipper.

Chipper on treeni, joka on lista liikkeitä, jotka täytyy suorittaa mahdollisimman nopeasti. Siis eräänlainen tehtävälista, josta chippaillaan pois asioita yksi kerrallaan.

Osasin vielä täsmentää, miten tällaisesta urakasta selviää parhaiten. Ei kannata miettiä koko listaa, vaan keskittyä vain siihen tehtävään, mikä juuri silloin on nenän edessä. Kohta koko lista onkin suoritettu.

Myös todella monia muita crossfit-ilmaisuja on helppo soveltaa soveltamaan työelämään.

Tietysti yksi on rep, oikeanlainen toisto. Sen vastakohta on no rep, väärin suoritettu toisto. Esimerkiksi jos töissä teet jonkin jutun hutiloiden, eikä se täytä kaikkia yhdessä sovittuja (liike)standardeja, kyseessä on no rep.

No rep ei haittaa, eikä sitä kannata jäädä manaamaan. Kannattaa vaan heti yrittää tehdä toisto uudelleen ja tehdä standardien mukainen suoritus. Niin oppii ehkä tekemään reppejä toistuvasti hyvällä tekniikalla ja lopulta vielä tehokkaammin.

Työtehtävät saattavat sisältää jonkin määräajan. Voit tarkistaa kalenterista kuinka kauan siihen on aikaa ja mieltää annetun ajan time capiksi. Esimerkiksi tehtävä täytyy olla suoritettu näin ja näin monessa tunnissa, jotta se tulee valmiiksi ennen aikarajaa.

Joskus ei päästä alle time capin. Monesti sanotaan ”saved by the time cap”. Voi siis olla hyväkin juttu, että time cap tulee, vaikka et olisikaan aivan valmis. Jos et saanut tehtävää valmiiksi, suoritusmerkintä on DNF, did not finish.

Tässä kohtaa pitää ehkä punnita, oliko työtehtävä määrättynä eli RX vielä liikaa, vai olisiko tehtävää pitänyt jotenkin helpottaa eli skaalata. Kannattaa olla itselle armollinen ja muistaa, että oikeanlainen voima- ja taitotasojen skaalaus vie kohti hyviä tuloksia ja oikeanlaista suoritustekniikkaa.

Voi olla hyvä idea tietysti sopia koutsin eli pomon kanssa, onko skaalattu versio ok 😀 Ehkä pomolla on myös muutamia vinkkejä, miten tehtävä kannattaisi suorittaa.

Onneksi kaikkia työtehtäviä ei tarvitse tehdä yksin. On olemassa paljon tehtäviä, joissa työskennellään tiimeissä, esimerkiksi in teams of three, ja myös paritehtäviä, with partner. Kun toinen työskentelee, toinen lepää, eli you go I go.

Pari- ja ryhmätehtävissä kommunikaation täytyy toimia. Kun on sinun vuorosi toimia, pidät vaihdot tiukkoina ja tartut heti toimeen. Teet omat toistosi hyvin ja hienosti. Kun on toisen vuoro toimia, olet antanut oman osasi tiimin eteen ja näyttänyt hyvää esimerkkiä. Se kannustaa muitakin tekemään parhaansa.

Välillä jokin työtehtävä voi olla maximum effort. Sen vastapainona pitää olla hommia myös ilman aikapaineita, for quality.

Jos mahdollista, miksipä töistä ei pitäisi välillä kevyitä viikkoja? Tekee töitä, mutta hieman kevyemmällä otteella tunnustellen ja antaen aivojenkin lepäillä. Työviikon deload voisi tehdä monelle hyvää. Lepopäiviä töistä on pidettävä, vaikka se tuntuisikin hankalalta. Lihas kasvaa levossa.

Työviikon viimeinen tehtävä ennen viikonloppua voi tuntua hankalalta. Jos sen mieltää cash outiksi, jonka jälkeen työviikko on tehty, sen kimppuun hyökkääminen voi tuntua helpommalta.

Bonus: Active recovery voi olla afterworkit työkavereiden kanssa tai jotain muuta yhteistä hauskanpitoa.