Hyvinvointi

The best boy that has ever boyed

En osaa elää ilman koiraa. Olen jo liian tottunut siihen, millaista elämä koiran kanssa on. Olen myös liian koukuttunut siihen hyvänolon tunteeseen, jonka koiran läsnäolo saa aikaan.

Iso kiitos omasta hyvinvoinnistani kuuluu koiralleni Urholle. Urho on stressinlievittäjä, hiljainen tuki ja ystävä. Good boy.

Halu pitää omaa koiraa tulee varmaan sukuvikana. Molempien vanhempien suvuissa on pidetty koiria. Isän puolella koiria oli monta ja tarinan mukaan niiden kaikkien nimi oli Peni. Kun olin pieni, meillä ei kuitenkaan ollut omaa koiraa. Se oli minusta aina väärin.

Kun olin noin kaksitoista, järjestin itselleni koiran. Tein kaiken itse alusta alkaen. Vanhempani olivat juuri eronneet, joten käytin sekavaa tilannetta hyväkseni. Keräsin töiden kautta rahaa, opiskelin pennun hoitamista ja etsin netistä sopivan pentueen. Kun olin sopinut asiasta puhelimitse kasvattajan kanssa ja varannut pennun, pyysin vanhemmiltani kyytiä Kajaaniin, kun koira pitäisi päästä hakemaan.

Siitä lähtien olen ollut koiranomistaja. Vastuullinen nuuskuttavasta, neljällä jalalla kulkevasta karvaisesta olennosta. Aikuisiällä olen kestänyt koiratonta elämää vain hetken. Sitten oli taas karvainen läjä köllöttelemässä jaloissa.

Koiran omistamisessa parasta ja samalla pahinta on sännöllinen arkirytmi. Se tekee hyvää, mutta välillä koiran lenkittäminen on melkoista säätöä ja valintoja. Olen vaan todella kiitollinen olen siitä, että Urho on maailman aamu-unisin olento. Kun muut heräävät, Urho köllähtää kyljelleen ja katselee aamunaamallaan hetken muiden touhuja. Sitten voikin ottaa pienet nokoset.

“Haluan pysyä lähellä, vaikka oletkin sillä laudalla.”

Ulkoilmalle altistuminen ja luontosuhteen ylläpitäminen on terveellistä. Metsässä kävely itsessään on tosi terapeuttista. Joskus yritin yhdistää juoksulenkkiä ja koiran ulkoilutusta, mutta hyvin nopeasti oli todettava, että lulla saa urheilunsa koirapuistossa ja minä salilla. Se tekee meille molemmille omalla tavalla paljon enemmän hyvää, kuin yhdessä remmin päässä toisistamme jolkottaminen.

On tässä myös stressiä lisäävät puolensa. En tiedä millaista luontosuhteen hoitamista se on siinä vaiheessa kun on pimeää, kylmää ja sataa. Keräät navakan hyytävässä tuulessa pussiin jättimäistä läjää koirankakkaa. Hoet samalla hiljaa itseksesi: “Oma valinta.”

Koiraa ei tarvitse onneksi hankkia omaksi, jos oma elämäntilanne ei siihen sovi. Jos kaipaa koiran läheisyyttä, voi rekun ottaa tuttavaltaan hetkeksi hoitoon. Löytöeläimille voi tarjota myös sijaiskotia.

Pelkkä koiran koskettaminen lisää hyvää oloa. Pitää muistaa olla kiitollinen siitä, miten paljon ihan pelkkä koiran seura lievittää stressiä. Koiria ei turhaan viedä vanhainkoteihin ja sairaaloihin ihan vain olemaan.

Koira osaa myös yllättää. Löysin koneelta nämä kuvat, jotka ovat viime kesän suppailureissulta. Suppailusta meinasi tulla hieman hankalaa, koska Urho ei halunnut päästää meitä kauas järvelle. Laiturilla Urho punkesi lähelle lautaa, joten tehtiin pieni eläinkoe ja nostettiin 40 kiloa kultaistanoutajaa laudan päälle. Hetken aikaa Urho jännitti jalkojaan, mutta lösähti kohta toiselle kankulleen ja alkoi ihailla maisemia. Lauta lipui eteenpäin ja koiran nenä nuuhki järven tuoksuja.

Muistetaan kiittää lemmikkejä ja arvostaa kaikkea sitä, mitä ne tekevät meidän eteemme.

“Päällikkönä suppailemassa. Jos tätä jatkuu pidempään, voisin ottaa tässä vaikka pienet nokoset.”