CrossFit

Naisvalmentaja

Minkälaista seksismiä naisvalmentajat oikein kohtaavat. Millaisissa tilanteissa naisvalmentajan voi olla vaikeaa saada miesasiakas kuuntelemaan ohjeita. Vaatiiko miesten valmentaminen naiselta uskallusta. Miksi miesasiakkaat eivät luota naiskoutseihin.

Tällaisia aiheita käsittelevään artikkeliin törmäsin CrossFit Journalissa. Näin naisvalmentajan näkökulmasta aihe oli todella kummallinen ja nyrjäytti minut miettimään itseäni naisena valmentamassa. Nämä eivät ole sellaisia asioita, joita olisin joutunut kovinkaan paljon pohtimaan omassa valmennustyössäni. Artikkeli sai minut kuitenkin miettimään, joutuvatko muut?

Suurin osa crossfit-harrastajista on naisia. Naisvalmentajat ovat lajin parissa ihan tavallinen juttu. CrossFit Herttoniemessä naispuolisia valmentajia on niukasti yli puolet. Mitään kattavaa tilastoa en tähän kuitenkaan kaiva, puhun vain omasta vinkkelistäni.

Asiakkaat taas ovat hyvin erilaisia keskenään. Crossfitia harrastavissa miehissä on eri kuntotasoisia ja eri ikäisiä, ihan niin kuin naisissakin. Crossfit on lajina mielestäni urheiluskenessä melko tasa-arvoinen. Kaikki tekevät samat treenit (naisille, miehille ja esimerkiksi masters-urheilijoille on omat suosituspainot) kisat ovat samat ja kaikki saavat näkyvyyttä.

Omaa pätevyyttäni tai statustani koutsata minun ei tarvitse miettiä. Tunnin kehyksessä on minusta täysin selvä sopimus: jos osallistut tunnilleni, olet minun valmennuksessani. Jos se ei sovi, olet varmaankin jo ohjautunut treenaamaan jonnekin muualle.

En ole kohdannut vähättelyä, aistinut luottamuspulaa tai asennetta, jonka olisin linkittänyt johtuvan naiseudestani. Niitä, jotka eivät kuuntele tai tekevät hölmöjä valintoja neuvoista huolimatta, löytyy kyllä kaikista sukupuolista. Ne vaan ilmenevät eri tavalla, riippuen kunto- tai ikäluokasta. En halua ottaa niitä henkilökohtaisesti. Yleensä niissä on kyse pikemminkin urheilijan egosta kuin minusta.

Toiset ovat valmiita ottamaan vastaan valmennusta, toiset taas eivät. Toiset taas vasta opettelevat sitä. Sekin, että ottaa valmennusta vastaan, on taito.

Olen saanut onneksi valmentaa päävoittoisesti mukavia tyyppejä. Mutta näin ei varmaankaan ole kaikilla. Tuossa artikkelissa kerrotaan koutsista (nainen), joka oli aistinut, ettei asiakas (mies) kuuntele maastavetotilanteessa. Sopivan tilaisuuden tullen tämä koutsi itse alkoi tehdä sarjaa asiakkaan tangolla kertoen samalla kasuaalisti tekniikkavinkkejä. Hän siis pisti jauhot suuhun ja ansaitsi kunnioituksen.

Nämä ovat valmentajana todella tyydyttäviä tilanteita. Siinä ainakin tehdään asia selväksi. Toisaalta sitten taas tiedän, että minun ei tarvitse tukeutua siihen, että yhtäkkiä täytyy ryhtyä fleksaamaan ja näyttämään “näin helposti se käy”. Yleensä tilanteista on selvitty ilman suurempaa showta. Keskinäinen kunnioitus rakennetaan yleensä muilla keinoilla ja ajan kanssa.

Naisvalmentaja, voiko häneen luottaa?

Lopulta kyse on siitä, kuinka paljon luotat itseesi. Se todetaan onneksi tuossa artikkelissakin. Eli sepä se, koska en ole miettinyt sukupuolia, se ei ole koskaan ollut ongelma. Jos sitä alkaisi kauheasti miettimään ja sitä myöten epäilemään itseään, niin kyllä sen silloin aistii myös asiakas.

Korostan, että vaikka itse en ole kokenut ongelmia, jollain muulla niistä saattaa olla kokemusta. Harmittoman mansplainingin rinnalla on haitallistakin käytöstä. Edelleen on voimassa vanhentuneita naisjohtajiin liittyviä stereotypioita, jotka hidastavat tasa-arvon toteutumista. Urheilussa on monta asiaa, jotka pitää vielä korjata.

Muiden valmentajien tuki on tärkeää. Ainakin itse koen, että olen tasa-arvoinen ja pystyn aina kysymään neuvoa. Minulla on naisia ja miehiä esikuvina ja poimin oppeja jatkuvasti sukupuolesta riippumatta.

Kun aloitin valmennushommat, kriiseilin hetken sen kanssa, että en osaa tai pysty tekemään kaikkea. Kun tulin sinuiksi sen kanssa, että itsekin tässä vielä kehityn ja opin koko ajan, sitä myöten se tuli asiakkaillekin selväksi. Kaikki on ollut sen jälkeen todella helppoa.

Sain hyvää palautetta ja vieläpä paljon salin asiakastyytyväisyyskyselyssä. Hämmennyin, mutta tulin myös todella iloiselle mielelle. Tykkään nimittäin valmentaa ja minusta on ihanaa saada viestejä asiakkailta uusista ennätyksistä. Kerran yksi miesasiakas huikkasi “kato Elina” ja veti leuan! Se oli hieno hetki, koska tämä urheilija on tehnyt sinnikkäästi töitä ja nyt treeni kantoi tulosta ensimmäisinä leuanvetoina. Niin iloinen hetki, joka suorastaan liikutti. Vitsi, miten siistiä!

Mitä niitä sukupuolia siihen soppaan enää sotkemaan? Heitetään romukoppaan stereotypiat ja keskitytään olennaiseen. Ollaan tässä ihminen ihmiselle ja kaikki ollaan erilaisia.

Mitä paremmin me jaksetaan kunnioittaa muita, olla kiinnostuneita toisistamme ja olla läsnä, niin sillä pärjää aika pitkälle puolin ja toisin.