Reissut

Arktista liikunta-alan yrittäjyyttä

Levi wellness club käsilläkävelyä

Yhteistyössä Levi Wellness Club //

Liikunta-alan yrittäjyys on minusta mielenkiintoista, sillä siihen lähdetään usein sisäisestä innostuksesta ja sataprosenttisen täydestä sydämestään. Omaa intohimoa seuraavia yrittäjätarinoita on aina inspiroivaa seurata. Pohjoisessa Suomessa vaikuttaa liikunta-alan yrittäjä, joka on polkaissut liiketoimintansa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti liikkeelle. Sellaisesta asenteesta kelpaa ottaa mallia.

Moni on varmasti kuullut yrittäjä ja personal trainer Laura Peiposta. Hänen taustojaan avataan enemmän esimerkiksi Levin matkailun tekemässä haastattelussa. Tiivistetysti: Peippon matka liikunta-alan yrittäjäksi on kulkenut monen ja jopa vaikean mutkan kautta. Matkan varrelle on mahtunut muun muassa totaalinen burn out. Toipuessaan hän päätti seurata sitä tietä, mitä oikeasti halusi kulkea, ja alkoi vetämään kahvakuulatunteja Levi Wellness Clubille ilman minkäänlaista ohjaamiskokemusta. Asiat alkoivat loksahtaa kohdilleen. Lopulta Peippo osti yrityksen itselleen.

Levi Wellness Clubilla on Levin ympäristössä kaiken kaikkiaan kolme salia, joista erityisesti Basement on erikoistunut toiminnalliseen harjoitteluun. Ryhmäliikunnan tuntikalenterit ovat täynnä kaikkea hauskaa ja hullua. Tarjonnasta löytyy muun muassa bissejoogaa. Bisse ja jooga ovat nerokas yhdistelmä, jolle varmasti löytyy kysyntää. Ovatkohan esimerkiksi Teräsmeduusat vielä tietoisia tästä?

Niin kuin aiemmin kerroin, teimme Levillä ollessamme maailman hitaimman hiihtoretken, jonka kohteena oli Levi Wellness Clubin Basement-sali. Ulkopakkasista hiihtomonot jalassa Basementille astuessa ainakin näkymä ja salin varustelutaso lämmitti suuresti. Löytyi kahvakuulia, levytankoja, bokseja ja kaikkea mitä tällainen hiihtolomaileva ristiinkuntoilia saattoi toivoa.

Levi wellness club rinnallevetoa
Menossa kevennetty DT: 5 rounds 12 DL, 9 HPC ja 6 jerk.

Levin reissulle sattui omassa treenirytmissäni kevyt viikko. Se oli oikeastaan aika hyvä juttu, sillä sain kunnolla lomailla, nauttia täysin rinnoin ulkoilmasta ja jumpata hieman rennommalla otteella. Kuitenkaan ei myöskään tarvinnut kärsiä treenivieroituksesta.

Piti vielä erikseen mukavalta henkilökunnalta varmistaa, saiko ryskätä, koska kaikkialla kun ei painojen tiputtamista tai mankun käyttämistä katsota hyvällä. Täällä ei siitä ollut huolta. Ei tarvinnut sievistellä. Sai tehdä kunnolla ja ryskätä.

Levi wellness club basement

Jumppakamat
Tulokset muistiin lähimpään turistilehteen.

Palataan vielä itse yrittäjään. Peippo on myös Levillä järjestettävien Arctic Challenge -tapahtumien taustalla. Muutaman vuoden pyörinyt Arctic Challenge on parin kanssa suoritettava haastekilpailu, joka sisältää noin kymmenen kilometrin matkalla erilaisia esteitä.

On melko luontevaa, että Levin kauniin luonnon ympärille on kehittynyt bootcamp-tyyppinen tapahtuma. Tapahtuman kotisivujen mukaan kilpailun arvoja ovat “itsensä voittaminen, tahdonvoima, tiimityö ja luonnon kunnioitus”.

Yhtäkkiä salille astelee kävijä, jolta saan erittäin lämpimän vastaanoton ja ylävitosia. Häneltä kuulen, miten aidosti ihmiset ovat ylpeitä Arctic Challengesta. Minulle kerrotaan, että viime vuonna Arctic Challenge valittiin Lapin sykähdyttävimmäksi yleisötapahtumaksi. Se ei ole mikään pieni juttu, sillä Arctic Challenge nousi listalle yleisön ehdottamana ohi kaikkien toimituksen valitsemien tapahtumien. Muun muassa Levi World Cup jäi taakse.

Aistin tässä tulevan reissukohteen. Arctic Challenge on perinteisesti järjestetty kesällä, mutta ensi kuussa tulossa on myös Winter Edition. Huh, haluaisiko joku lähteä mun kanssa kokeilemaan?

Levi wellness club slamball ilme

Minusta on kunnioituksen arvoista, että oman liikuntabisneksen pyörittämisen lisäksi Peippo kulkee kiertämässä kouluja ja rohkaisee nuoria luottamaan unelmiinsa. Levilläkin on bilemaineensa, eikä kukaan Peipon mukaan aluksi uskonut, että Leville voisi tulla juhlimisen sijaan myös treenaamaan. Toisin on kuitenkin käynyt, ja nykyaikana kunnon treenipaikoille on todellakin kysyntää.

Arvostan, kun ollaan kunnollisten asioiden äärellä. Ei mitään hölynpölyä, vaan muita, luontoa ja myös itseä kunnioittavaa asennetta!

Peipon omat sivut ovat osoitteessa www.laurapeippo.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *