Yleinen

Mikä minusta tulee isona? Vuoteni mentorin kanssa.

Noin vuosi sitten minulla oli hyvin suunnaton olo. Olin valmistunut filosofian maisteriksi ja ehtinyt tehdä määräaikaisen työsuhteen kulttuuri- ja viestintäalalla. Samaan aikaan olin tajunnut, että on olemassa myös tällainen liikunta-ala, jossa ihmisiä on mahdollista rohkaista, auttaa ja tukea valmentamalla.

Mietin paljon, olinko edes tekemässä sitä, mitä halusin.

Hain silloin hetken mielijohteesta mukaan Suomen Mentorit -ohjelmaan. Suomen Mentorit tarjoaa apua alle kolmekymmentävuotiaille korkeakoulutetuille vastavalmistuneille.

Sekava tapaus kohtaa mentorin

Muistaakseni hakemuskirjeeni oli melkoisen epätoivoinen vuodatus. Olin käynyt yliopiston, opiskellut mahtavia juttuja ja tehnyt gradun juuri siitä, mistä itse halusin. Silti olin huomannut, etten oikein tiennyt, miten voisin toteuttaa intohimoani ja itseäni työelämässä. En oikeastaan edes tiennyt, mitä nämä asiat ylipäätään kohdallani tarkoittavat. Pidin itseäni todella sekavana tapauksena, mutta hakemusta lähettäessäni ajattelin, ettei minulla ollut mitään hävittävää. Kun jonkin ajan kuluttua sain viestin, että olen saanut oman mentorin, olin jopa hieman äimistynyt.

Siitä kuitenkin alkoi vuoden 2017 kestävä mentorointi. Mentorini Raija työskenteli viestintäalalla ja aluksi hieman jännitin, millainen auktoriteetti minulle oikein on pariksi tullut. Raija oli kuitenkin ihanan rento, älykäs ja persoonallinen. Kävi nopeasti ilmi, että meillä on ällistyttävän paljon yhteistä niin koulutuksemme, kiinnostustemme ja jopa yksityiselämän saralla. Tulimme todella hyvin toimeen ja nauroimme samoille jutuille!

Tapasimme Raijan kanssa kerran kuukaudessa. Sain itse päättää tapaamisten aiheet. Vuoden aikana niitä tulikin laidasta laitaan.

Tilanteet muuttuivat

Olin yhtäkkiä taas työsuhteessa ja samalla hyppäsin mukaan liikunta-alan koulutuksiin. Sain Raijalta hyvin paljon tukea, että olin suuntautumassa liikunta-alalle, eikä hän nähnyt siinä ja alkuperäisessä koulutuksessani oikeastaan minkäänlaista ristiriitaa. Minusta saattoi itsestäni tuntua, että vastuuttomasti ajelehdin sinne tänne. Mentorini taas osasi nähdä reittini rikkaana ja merkityksellisenä myös asioiden kannalta, mitä juuri nytkin halusin tehdä.

Raijan kanssa parasta antia on ehdottomasti ollut, että sain kuukausittain keskustella kokeneen, minua fiksumman henkilön kanssa. Raija perehdytti minua oman alansa kenttiin, tutki kanssani hakuilmoituksia ja antoi rakentavaa palautetta cv:stäni. Ja jos Raija ei tiennyt jostain jotain, hän löysi aina verkostoistaan toisen asiantuntijan, jolta sai vastauksen.

Ehkä suurin oivallus, mitä mentorivuotena olen Raijan ansiosta tajunnut, on se, että omia taitojani ei tarvitse kiinnittää väkisin mihinkään tiettyyn alaan, vaan että ne voivat loistaa yllättävissäkin yhteyksissä. Asenne, innostus ja luontaiset taipumukset oikeastaan ratkaisevat.

Helppoa matkanteko ei todellakaan ollut. Koin vuoden aikana haasteita ja välillä olin tilanteessa, jossa yritin menestyä monessa asiassa yhtäaikaa: töissä, uusissa valmennusjutuissa, koulutuksissa, omissa treeneissä ja muissa elämään liittyvissä projekteissa.

Olen todella kiitollinen siitä, että tällöinkin mentorointimme pysyi aitona. Minun ei tarvinnut esittää reipasta tsempparia, vaan pystyin jakamaan Raijalle takaiskut ja epäonnistumiset. Raija osasi taitavasti sanallistaa ja analysoida näitä tilanteita, jonka ansiosta osa niistäkin kääntyi itselleni tärkeiksi oivalluksiksi.

Työ alkoi tuottaa myös tulosta. Keväällä siirryin epävirallisen apuvalmentajan roolista pitämään tunteja ihan oikeasti. Sain myös työn ohella koulutuksen toisensa jälkeen hoidettua. Viime viikolla koin pienen huojennuksen, kun postiluukustani kolahti viimein toiminnallisen harjoittelun personal trainer -todistus. Enpä olisi ikinä osannut ajatella itselleni tällaista polkua, jossa muunnun vuodessa vietsintäassistentista personal traineriksi.

Unelmaduuni ja sen pituinen se? Enpä usko.

Varmaan arvaattekin, ettei tämä kirjoitus tule päättymään “ja sitten teimme mentorini kanssa upean hakemuksen, jolla pääsin koulutustani vastaavaan unelmatyöpaikkaani ja sitten elin elämäni onnellisena loppuun asti”. Vaikka kiinnostaisikin edelleen tietää, mitä minusta tulee isona, niin sillä ei oikeastaan ole väliä. Olen aina tiennyt, etten tule tekemään jotain yhtä työtä elämäni aikana.

Olen hahmottanut, mitä itseni toteuttaminen minulle tarkoittaa ja mennyt sitä kohti. Saan osa-aikaisena valmentaja tehdä kutsumustyötäni eli auttaa muita oman intohimoni kautta. Olen kokenut liikunnan sosiaalisena, leikillisenä ja voimaannuttavana asiana, jonka välittäminen muille on minulle ravitsevaa.

Tästä huolimatta unelma seuraa toistaan ja tie johtaa mutkienkin kautta yhä siistimpien asioiden pariin. Matka jatkuu.

Kävimme eilen Raijan kanssa päättämässä yhteisen mentorointivuotemme. Saimme todeta, että meidän molempien tilanteet ovat muuttuneet paljon siitä, kun aloitimme mentoroinnin. Oli myös hauskaa muistella yhteisiä tapaamisiamme, joissa välillä ihan vaan höpötettiin ja naurettiin. Kuulema minunkin kanssa puhuminen on jeesannut ammatillisesti Raijaa, mistä olen todella iloinen. Aina parempi, että mentorille aktorin kanssa puhuminen on antamisen ohella myös saamista.

Suomen Mentoreiden toiminta pyörii vapaaehtoistyönä. Olen erittäin kiitollinen omalle mentori-Raijalleni keskusteluista, avusta ja tuesta. Kun saa keskustella kokeneemman ja viisaamman henkilön kanssa, ei voi olla kuin voittavassa asemassa.

Jos sinulle voisi olla apua mentorista, kannattaa kurkata Suomen Mentoreiden sivut.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *