Yleinen

Test result: Pass!

No nyt!

Viime viikonloppuna kävin uusimassa CrossFit Level 1 Trainer kirjallisen kokeen Tukholmassa. Tulokset tulivatkin nyt päivää aiemmin, ja läpi meni!

Kokeen jälkeen olo oli melko epävarma, vaikka olin valmistautunut huolella. Olin hyvin varma, ettei koe mene tälläkään kertaa läpi. Melkein koko tämä viikko on mennyt henkisesti valmistautuessa toiseen epäonnistumiseen.

Hyvin siinä sitten kuitenkin kävi. Nyt on hyvin huojentunut olo!

Vaikka kyse on paperista ja pätevöitymisestä, sen suorittaminen kunnialla on ollut alusta asti minulle hyvin tärkeää. Eihän se kerro sinänsä kyvyistäni käytännössä, mutta pyrin tekemään asiat kunnolla. Pääpointtihan on:

Knowledge is only a rumor until it lives in the muscle.

Tosi mukava jättää tämä projekti hoidettuna taakse ja jatkaa eteenpäin koutsaamishommissa. Eilen oli muuten tosi kivat kolme tuntia vetää käsilläseisontapunnerruksia; näin mahtavia oivalluksia ja tuntilaiset antoivat parastaan 12 minuutin amrapin aikana. Huippua!

Laivamatka Turusta Tukholmaan oli halpa, mutta kesti kymmenen tuntia suuntaansa. Siinä oli minulla menomatkalla hyvin aikaa päntätä. Tukijoukoilla oli onneksi hauskaa keskenään, eikä aika tullut kuulemma ihan liian pitkäksi.

Kiitos tuesta Timo ja Matti sekä kaikki muutkin tsempanneet!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *