CrossFit Kisat

Pitäiskö taas kisata?

No jopas. KuntoKarkeloiden “piletit” tulevat myyntiin helmikuun puolessavälissä. Eli jo nyt talvella pitäisi tehdä päätös, lähteekö kisaamaan ensi kesänä Mikkeliin vai ei.

Mulla on todella hyviä muistoja KuntoKarkeloista. Viime heinäkuussa järjestetyt CrossFit-kisat oli tarkoitettu aloittelijoille – ja se piti. Tunnelma oli hyvä ja tuomarit olivat todella asiansa osaavia. Mahtava meininki Mikkelissä!

Minulle kisat olivat ensimmäiset ja myös siten melkoinen oppimiskokemus. Jännitti aivan älyttömästi ja ensimmäinen laji menikin täysin kokemattomuuden piikkiin. Sijoituksissa pohjalle jäätiin, vaikka toinen ja varsinkin kolmas laji menivät paljon paremmin. Näin jälkikäteen voi sanoa, että oli myös hauskaa. Läppä lensi muiden kisaajien kanssa ja monta uutta tuttua tuli reissun myötä.

Viime vuonna karkelot olivat yksipäiväiset. Nyt kisapäiviä on kaksi! Äkkiseltään vaikuttaa melko hurjalta, sillä muistan, miten raskas se yksikin kisapäivä oli. Toki nyt kisakokemusta on edes rahtunen enemmän, joten ehkä sitä osaisi jopa vähän rentoutua ja pitää vielä enemmän hauskaa kisatessa.

Niin, että kaksi päivää? Että pitäisi ensin jännittää, kisata, käydä läpi jälkitunnekuohut, mennä jonnekin, osata rauhoittua.. nukkua?! Ja herätä seuraavana päivänä palautuneena tekemään taas parastaan?

Siinäpä tosiaan haastetta.. Mutta kai se niin on, että jos ei yhtään pelota, ei tee tarpeeksi haastavia juttuja.

Jos mietit kisoihin lähtemistä vaikka ensimmäistäkin kertaa, KuntoKarkeloita voin viime vuoden perusteella suositella. Uskon, että karkelot on tälläkin kertaa suunniteltu järkevästi ensikertalaisia varten. Ainakin jokaisessa lajissa tulee tänä vuonna olemaan “saako skaalata?” -mahdollisuus!

Koko kisaraportti viime heinäkuun KuntoKarkeloista: Ensimmäiset kisat – Miten meni?

Kuva: Timo Mämmi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *