CrossFit

Harrastajan haastattelu: Treenihirmu Laura

Seuraa jotain aivan uutta, kun blogissa pääsee ääneen toinen CrossFit-harrastaja! Haastattelin ihanaa ja valoista Lauraa, johon olen saanut tutustua treeneissä.

Laura siirtyi bodypumpista ja kestävyysurheilusta CrossFittiin vuonna 2015. Savolaisneito ei stressaa turhista, vaan nauttii haasteellisesta treenaamisesta – ja mieluiten yhdessä treenikavereiden kanssa. Ahkera harjoittelu yhdistettynä muutokseen syömisessä vei Lauran kehittymisen kesän jälkeen uudelle tasolle.

laura-on-treenihirmu1

Laura Honkanen
Ikä: 31
Ammatti: Erityisluokanopettaja
Asuinpaikka: Helsinki, juuret Juvalla
Aloittanut CrossFitin: Elokuu 2015

Pari viikkoa sitten Lauralle myönnettiin salin Treenihirmu 2016 kunnia-arvo. Lauralle itselleen tunnustus tuli yllätyksenä.

“Siinä kohtaa kun tajusin, että nyt on joku palkinto tulossa, veikkasin, että se liittyy hitauteen.”

Minusta CrossFitin lisäksi aktiivisesti pyöräilevän ja juoksevan energiapakkauksen arvaus on vähintäänkin yllättävä. Lauralla on kuitenkin selitys.

“Räjähtävyys on heikko, niin useissakin liikkeissä oon tehny sellasia maailmankaikkeuden hitaimpia toistoja.”

Toinen syy voi liittyä Lauran puheliaisuuteen. “Valmentajalta on tullut ehkä muutaman kerran maininta, että sitten kun näkee, että Laura on valmiina, sitten voidaan aloittaa.”

Kestävyysurheilijan siirtyminen CrossFittiin

Laura on harrastanut liikuntaa aina ja paljon. Valinnat ovat painottuneet kestävyyslajeihin, kuten pyöräilyyn, hiihtoon ja uintiin. Juoksu on kuitenkin ollut Lauralle ykkösjuttu. Takana on kaikkiaan kolme maratonia. Bodypumpin kolmosella alas ja ykkösellä ylös tuli myös vuosien saatossa hyvin tutuksi.

Yksin salilla ja lenkkipolulla oleminen alkoi kuitenkin olla puuduttavaa, ja jonkinlainen piristys treeniin oli tarpeen. CrossFittia Lauralle suositteli kaveri, joka oli aloittanut harrastamisen Kuopiossa. OnRampille Laura meni kuitenkin vasta, kun sopiva vertaistukihenkilö löytyi seuraksi.

“Se oli sitten menoa.”

Bodypumpissa ei ole sen jälkeen tullut käytyä. CrossFitissa omaa juttua sai tehdä porukassa, mikä sopi Lauralle erittäin hyvin. Myös sosiaalinen verkosto treeneissä alkoi muodostua hyvin nopeasti.

“Aloittamisen jälkeen olen vaan miettinyt, että miksi muka OnRampille ei voisi tulla yksin. Täällä on niin sosiaalista porukkaa, vaikka toki omakin sosiaalisuus auttaa paljon.”

“Se mitä rakastan, on se, ettei täällä ole ketään itsensä kiillottajia ja ettei täällä kukaan katso ketään päästä varpaisiin.”

Juoksua ulkoilmalapsi ei ole täysin hylännyt. “Porukassa on kiva tehdä, mutta joskus tarvitsee oman nollauksen. Lenkki tekee päänupille hyvää. Se on ihanaa.”

laura-on-treenihirmu2

Kehityspompsu

CrossFitin harrastamisen alkuaikoina Laura on kuulemansa mukaan ollut niin sanotusti posket lommolla ja kestävyysjuoksijan näköinenkin. Muutoksia siihen on sittemmin tullut ja erityisesti voimatasot ovat kasvaneet.

Kesällä loma vapautti aikaa treenaamiselle ja myös työmatkapyöräilyt jäivät pysyvästi vähemmälle. Ratkaiseva ruokakeskustelu treenikaveri Maarin kanssa sai Lauran syömään tietoisesti enemmän kuin aiemmin.

“Maari vaan totes, että Laura, sun vaan nyt täytyy syödä enemmän.”

“Muutos on ollut helppoa, koska moni treenikaveri on samassa tilanteessa. Paino nousee, mutta onneksi tuloksetkin paranevat. Pitää ostaa uusia vaatteita, mutta silloin on vaan muistutettava itseään, että sekin on osa kehitystä. Hyvin syöminen vaikuttaa positiivisesti myös palautumiseen.”

Koko ajan opeteltavaa

Lajin haastavuus ja monipuolisuus ovat Lauran mielestä hyviä asioita, jotka myös koukuttavat.

“On paljon juttuja, joita ei vielä osaa. Esimerkiksi käsilläkävely, mutta eipä sillä että olisin yrittänytkään harjoitella sitä. Turha siis itkeä, jos ei osaa. Täällä on aina jotain, missä voi kehittyä, eikä ikinä ole valmis.”

Usein kaikista hankalin juttu saattaa kääntyä kaikista palkitsevimmaksi. Laura on hiljattain huomannut, että esimerkiksi tempauksessakin voi jopa kehittyä. Se ei ole aina tuntunut niin itsestäänselvyydeltä. Onnistumisen fiilis on mahtava varsinkin silloin, kun sen kokee pitkästä aikaa. “Sen takia jaksaa käydäkin.”

Treenejä ei stressata eikä märehditä

Laura ei stressaa treeneistä. Ei edes jälkikäteen, vaikka jokin olisi mennyt pieleen. Hän jopa hämmästyy, kun ihmettelen sitä. “En ainakaan muista, että olisin lähtenyt treeneistä huonolla tuulella tai paskalla fiiliksellä.”

Kyllä Laurallekin huonoja treenejä sattuu kohdalle. Asiat puretaan heti salilla jonkun kanssa, jos se on tarpeen. “Yleensä mä jauhan, ihan sama onko kukaan kuulolla. Haluat tai et, nyt mä kerron sulle, että nyt muuten meni päin persettä.”

Sen jälkeen asia on käsitelty. Tässä asiassa Laura on minua pidemmällä ja ainakin minun kelpaa ottaa oppia.

“Aina on uusi päivä tulossa. Asiat kannattaa päästää ulos eikä jäädä märehtimään.”

Nollaava, piristävä treeni

Laura on ammatiltaan erityisluokanopettaja yläkoulussa. Työn ja treenin sovittaminen yhteen on Lauralle todella helppoa. Liikunnalla on arjen nollaavia vaikutuksia, joskin kestävyyslajeilla on erilainen terapeuttinen merkitys kuin CrossFit-treenillä.

“Juoksu on toki rentouttavaa, mutta siinä saattaa myös yksin kelata asioita läpi. Salilla mä en mieti mitään työasioita, kun ei pysty! On niin paljon kaikkea muuta mietittävää. Treeni myös katkaisee sen, että en mä todellakaan mieti illalla mitään työjuttuja.”

Tärkeysjärjestys Lauralla on melko selkeä:

“Ei haittaa, vaikka olisit vähän väsynyt etkä oikein tiedä, miten treeni kulkee. Ihan se, että treeneissä näkee kivoja ihmisiä, niin se jo piristää.”

Kilpailuvietti on olemassa

Tulevaisuuden suhteen Laura haluaa yleisesti kehittyä. Kilpailut ovat tietyllä tavalla tähtäimessä.

“Mua kyllä kiinnostaa kisaaminen, koska tiedän, että kilpailuvietti löytyy. Esimerkiksi loppujumppia on treeneissä vaikea mennä puuhastellen. Yleensä annan kaikkeni. Jos menen löllötellen, sit mä olen väsynyt.”

laura-on-treenihirmu4

Viime kesän KuntoKarkelot Mikkelissä olivat Lauralle ensimmäiset kisat “Jännitti ihan sikana ja vaikka olen nyt kasvanut, tunsin itseni siellä pikkurimpulaksi. Siitä tuli sellainen olo, että nyt pitää saada voimaa lisää.”

“Mikkeli jäi tosi hyvän porukan reissuna mieleen. Se oli tosi hauskaa, ja se, että on hauskaa, on todella tärkeä juttu kisaamisen kannalta.”

Laura oli iskemässä uudestaan matalan kynnyksen kisoihin, mutta sitten tuli ongelmia jalan kanssa. Jalkapöytä on pari kertaa kuvattu, mutta vieläkään ei tiedetä, mikä siinä tarkalleen on vikana. Todennäköinen syy on rasitus. Jalalla ei voi tällä hetkellä hyppiä eikä tehdä mitään, missä jalka pääsee tärähtämään.

“Periksi en kuitenkaan anna ja kotiin en jää.”

Treenihirmun treenisykli

Palataan vielä Treenihirmun kunnia-arvoon. Wodconnectin mukaan Laura on kirjannut eniten salin kävijöistä eniten treenejä vuoden 2016 aikana.

Laura treenaa 4-6 kertaa viikossa. Esimerkiksi 4 kertaa salilla ja sitten muut päivät jotain muuta, kuten esimerkiksi juoksua. Harvoin lepoa tulee kolmea päivää peräkkäin, paitsi kenties reissussa.

Päästyään treenaamisessa vauhtiin Laura on myös joutunut opettelemaan kevennetyt viikot. Tämä tarkoittaa kolme viikkoa treeniä ja yksi viikko kevennettynä. Treenihirmulle keventäminen ei ole ollut helppoa.

“Kauhea kyseenalaistaminen! Olen ihmetellyt, miksi muka pitää keventää, kun tähänkin asti on kulkenut hyvin. En ollut tottunut pitämään kokonaista viikkoa kevyenä, mutta nyt huomaan, että se on tehnyt hyvää.”

Kehittyminen ja siirtyminen haastavampiin painoihin on vaatinut muutoksia treenitahtiin. Myös lisäloukkaantumisilta tulee näin vältyttyä. “Kun on alkanut olla isommat painot kuin alussa, treenistäkin tulee kuormittavampi. Se taas vaatii enemmän palautumista.”

Parasta CrossFitissa

Paljon Laurasta kertoo, kun yritän kysyä kömpelösti muotoillen, millaisia vaikutuksia CrossFitilla on ollut Lauran elämään. Laura ensin tietysti nauraa, mutta toteaa sitten, että hän on saanut tosi paljon hyviä kavereita.

“Kun muutin Helsinkiin, tää CrossFitin aloittaminen on ollut yksi parhaista jutuista.”

On tosi hienoa kuulla ja nähdä toisten matkaa lajin parissa. Ratkaisevassa ruokakeskustelussa oli siis Maari, tuleva liikunta-alan ammattilainen, jonka blogi kannattaa ottaa heti ensimmäisten joukossa seurantaan! Käykäähän seuraavaksi vierailemassa Maarin blogissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *