CrossFit Hyvinvointi

Urheilija-arvoni

Oletko koskaan tullut miettineeksi, miltä arvopohjalta teet mitäkin? Millainen opiskelija, työntekijä, kumppani tai taiteilija olet?

Urheilijan rooli on minulle melko uusi juttu. Aktiiviliikuntaa CrossFitissa on takana päälle vuosi, joten en ole aiemmin joutunut miettimään itseäni urheilijana.

Menestyminen on itsetuntemusta, niin kuin viime postauksessa stormattiin. Siispä otin kynän käteen ja mietin, miltä arvopohjalta haluan kehittyä urheilijana. Entä millainen urheilija haluan olla itselleni ja muille?

Onnistuin listaamaan kuusi urheilija-arvoani: kunnioitus, tasa-arvo, ahkeruus, kärsivällisyys, rohkeus ja muiden auttaminen.

Listaaminen oli helppoa. Kaikki tuntuu olevan näin jälkikäteen hyvin selkeää. Aivan kuin olisin muistanut jotain itsestäänselvää, mutta samalla tärkeää.

Arvoista kumpuaa tavoitteita. Tässä urheilija-arvoni ja mitä ne minulle myös käytännössä merkitsevät:

1. Kunnioitus

Kunnioitus lähtee itsestäni. Tämä tarkoittaa jo osaamieni asioiden ja tehdyn työn arvostamista. Kunnioitan sitä, mitä olen oppinut, mitä olen nyt ja mihin kaikkeen tulen vielä pystymään.

Kunnioitan muita. Annan arvoa muiden tekemälle työlle ja edistymiselle. Kerron sen myös. Otan muut huomioon, annan työrauhan ja yritän esimerkiksi olla kävelemättä muiden eteen noston aikana. (Tätä valitettavasti aina välillä tapahtuu. Yritän kovasti, sori!)

Kunnioitan valmentajaa, joka auttaa minua työskentelemään lajin parissa. Kuuntelen, mitä minulle sanotaan. Pyrin tekemään työni hyvin.

Kunnioitan aikaa. Olen ajoissa tunnilla ja otan vakavasti treeniajan. Kunnioitan myös lepoa.

Kunnioitan ympäristöä. Pidän huolta yhteisistä sekä omista välineistäni. Arvostan tarvikkeitani, vaatteitani ja kenkiäni.

2. Tasa-arvo

Muistan, että minä en ole tärkeämpi kuin kukaan muu. Muistan myös, ettei kukaan ole tärkeämpi kuin minä. Huolimatta taito- tai voimatasoistamme, lähtökodistamme tai taustoistamme olemme kaikki yhtä arvokkaita. Oppia voi jokaiselta.

3. Ahkeruus

Minulla on vastuu omasta harjoittelustani ja siitä, että paneudun siihen. En voi työntää vastuuta edistymisestäni kenellekään muulle, vaan kaikki on kiinni omasta vaivannäöstäni. Arvostan työn tekoa ja luotan sen vievän minua eteenpäin.

4. Kärsivällisyys

Tiedostan, että kehittyminen vie aikaa ja että tanko alkaa liikkua sulavasti vasta tuhansien toistojen jälkeen. Yritän muistaa, että jos en osaa jotain, se ei tarkoita, ettenkö osaisi sitä tulevaisuudessa.

Pyrin pysymään nöyränä sen työmäärän edessä, jonka jokainen liike vaatii. Yritän pysyä sinnikkäänä ja uskoa kehitykseen vaikeinakin hetkinä ja silloin, kun tuntuu, että kehitys on pysähtynyt.

5. Rohkeus

Tämän kanssa on eniten työtä, sillä kehittyminen ja muutos on jatkuvaa poistumista mukavuusalueelta ja turvallisen piiristä.

Rohkeutta on minusta elää sen mukaan, minkä kokee oikeaksi. Ulkopuolelta voi tulla olettamuksia, epäuskoa, arvostelua, lannistamista ja vaikka mitä. (Esimerkiksi ylivietyjä analyysejä rappiollisesta trikoomuodista, hyvä diskopallotrikoot!) Rohkeutta on jättää se kaikki omaan arvoonsa, koska sillä ei ole loppujen lopuksi väliä. Kenenkään ulkopuolisen ei pidä antaa määräillä.

Rehellisyys on rohkeutta. Pyrin olemaan rehellinen muille ja itselleni. Ei haittaa, jos mokaa, mutta se on aina uskallettava myöntää. Kannan rohkeasti vastuun virheistäni. Rohkenen osoittaa ja oikaista vääryydet.

Uskallan pyytää apua aina, kun huomaan tarvitsevani sitä. Rohkenen myös luottaa itseeni, siihen, mihin pystyn ja siihen, mistä haaveilen.

6. Muiden auttaminen

En elä urheilijana missään umpiossa, vaan toimin yhdessä muiden urheilijoiden kanssa. Olemme kaikki samassa veneessä ja jokainen haluaa tehdä parhaansa.

Uskon siihen, että ihan jokainen voi saavuttaa tavoitteensa kovalla työllä ja vertaistuella. Autan niitä, jotka tarvitsevat apua. Yritän näyttää esimerkkiä, jollaista itsekin arvostaisin.

Kannustan muita.

Ja ihan vaan välillä yritän osoittaa asioiden huumoripuolen, jotta nauru ei unohtuisi ja ilo tekemiseen säilyisi. Välillä on kiva esimerkiksi harjoitella yhdessä diskomatoja ja jongleerata.

uheilijakiittaa

En väitä hallitsevani täydellisesti kaikkea tätä, mutta tällainen haluan todellakin joku päivä olla!

Arvojen miettiminen on stressin hallinnan kannaltakin hyödyllistä. Kun arvot on paperilla, sitä ymmärtää olla stressaamatta asioista, joilla ei olekaan väliä.

Hauskaa viikonloppua kaikille! Nähdään huomenna Tikkurila Gamesin katsomossa, jos vaan mahdun rajatun yleisön joukkoon.

Kuvista kiitos, Henna Lindholm.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *