Hyvinvointi Treenit

+ 1 treenivamma – Terveisiä jälkiviisaalta

Onko huonoa tuuria, että ensin käsi tulehtuu ja seuraavaksi vatsalihas revähtää? Vai onko se ehkä vinkki jostain?

Olen kuullut todella paljon ohjeita, jotka alkavat sanoilla “Olen itse varoittava esimerkki…” Mitä ihmettä. Tekevälle totta kai sattuu, eikä sille mahda mitään. Mutta miksi minustakin tuli esimerkki ja jälkiviisas muiden jälkiviisaiden joukkoon, kun olisin voinut todennäköisesti tehdä toisin?

Ongelmat seuraa toista

Kaikki tosiaan alkoi tulehtuneesta kädestä, jonka takia jumppasin paljon jalkoja ja vatsoja. Ilman käsiä voi tehdä yllättävän paljon kaikkea: boksihyppyjä, assault bikea, kelkanvetoa, pistoolikyykkyjä, juosta, vatsalihaksia… Ja aina voi tietysti kyykätä.

Eräänä päivänä vatsalihas yhtäkkiä revähti. Onneksi revähdys ei ollut vakava eikä se rajoita enää merkittävästi normaalia liikkumistani. Sen verran se kuitenkin sattui, että treenejä ei ole tarvinnut pariin päivään ajatella.

Minä arvasin!

Totta puhuakseni, aavistin ennalta, että jotain on tulossa. Merkit olivat ilmassa hyvissä ajoin. Tiesin jo kisojen aikana, että käteni eivät ole kunnossa. Uumoilin jalka-vatsatreeniä tehdessä, että pian joku toinen kohta prakaa. Tiesin, että olisin voinut merkittävästikin hellittää menoa. Mutta enpä hellittänyt.

Erilaiset vammat ovat liikkumisen varjopuolia. Paras tapa välttää niitä onkin mahdollisimman hyvin ennaltaehkäistä ongelmia, esimerkiksi kehonhuollolla ja riittävällä levolla. Minun olisi pitänyt suhteuttaa treenaamiseni oikein eikä yrittää korvata muilla jutuilla jonkun asian puutetta. Jos kehoni selvästi kaipasi kevyempää ajanjaksoa, miksi en sitä suonut kokonaisvaltaisesti?

Jälkiviisastelusta ei ole mitään hyötyä. Tällaisessa tilanteessa viisas urheilija olisi tehnyt oikeat valinnat ennalta. Silloin ei tarvitse voivotella, kun vahinko on jo sattunut.

Treenivammailme
“Voi…!”
Älä opi kantapään kautta

Kaikkea ei tarvitse kokeilla. Tässä siis yhden jälkiviisaan ohje, joka on varmasti todella monen “varoittavan esimerkin” kanssa samanlainen: Muistakaa kuunnella itseänne, tehdä huolellista kehonhuoltoa ja levätä, jos keho niin pyytää! Oppia ikä kaikki ja kokemukset ovat aina kasvattavia. Mutta ei niiden tarvitse olla. Vai tarvitseeko? Tarvitseeko kaikki aina oikeasti itse kokea, ennen kuin uskoo?

On masentavaa katsoa sivusta, kun toiset tekevät täysillä. Liikkumaan kykeneminen on etuoikeus, jonka tajuaa vasta, kun siihen ei itse pysty. 

Onneksi tälläkin keissillä on valoisa puolensa. Olen tehnyt esimerkiksi uusia nilkan liikkuvuusharjoituksia, joita en totta vie jaksaisi opetella terveenä. Kiitän kovasti vinkistä! Taidan olla tällä hetkellä uuden rutiinin ytimessä. Täytyy varoa, etteivät nilkat ylirasitu!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *