Rappion treenitrikoot

Juuri kun sain jalkaani uudet ihanat diskopallotrikoot, Nyt-liitteessä kirjoitettiin juoksutrikoiden olevan uusi statussymboli. Joka paikassa pidettävät trikoot symboloivat nykypäivänä kiireellisyyttä, mutta toisaalta myös kykyä pitää itsensä kontrollissa. Ruumiinkultturi nostaa päätään. Jokaisen tulisi pystyä pitämään itsensä kunnossa ja näyttämään hyvältä trikoissa tilanteessa kuin tilanteessa. Muussa tapauksessa henkilö viestii negatiivisia asioita: passiivisuutta, köyhyyttä, välinpitämättömyyttä, sairautta tai jopa itsetuhoisuutta.

Koko Nyt-lehden kirjoituksen voi käydä lukemassa täältä.

Riippumaton mielipiteeni: Kirjoitus on pöljä ja ruotii ainoastaan naisten pukeutumiseen ja kehoon liittyviä merkityksiä. En ollut aiemmin tajunnutkaan, miten suuri uhka naisten liikunnallinen pukeutuminen voi olla.

Aihe kuitenkin inspiroi! Oikeasti kukaan ei saa määräillä, miten kenenkin tulisi pukeutua. Myöskään jonkun liikunnallisuus tai liikkumattomuus ei ole keneltäkään pois eikä uhkaa ketään toista.

Uusi muoti: voimakkuus ja mukavat vaatteet

Jokaisella on mielipide naisruumiista ja muodista. Niihin liittyy aina ongelmakohtia. Kenen asemaa uhkaa, että korkokenkien ja laihuuden sijaan muodissa yhtäkkiä ovatkin voimakkuus, lenkkarit ja trikoot?

Nyt ihannoidaan elinvoimaa eikä katemossmaista riutuneisuutta. Couture bodya ei hankita kieltäytymällä ruuasta vaan se ansaitaan kovalla fyysisellä työllä. Siksi se on menestyksen merkki.

Kirjoitus viittaa siihen, että kaikilla olisi trikoiden takia todella paha morkkis. Lisäksi jokaisella on päällä jatkuva pärjäämisen keinotekoinen show ja kauhea fyysisestä kuormituksesta johtuva stressi.

Olen sullonut äässini uusiin diskopallotrikoihini, koska rakastan niitä trikoita ja haluan käyttää niitä! Ei tällä lookilla kuvastoon päästä, mutta eipä se ole tavoitteenikaan. Entä jos vaatteet tuovat ihan vaan iloa?

Kyllä, saatan käyttää trikoita ihan julkisesti, jopa salin ulkopuolella. Koska ne on a) mukavat b) niin siistit ja c) ihan sama, mitä joku siitä ajattelee! Se on minun valintani, eikä aiheuta yhtään sen enempää morkkista elämääni kuin vaatekauppojen napapaidat, kireät farkut tai paidat, joissa on liian kapeat kainalot.

Trikoot viesti treenauspakosta ja itsekeskeisyydestä?

Treenaaminen ei ole suora merkki yhteiskunnan arvoköyhyydestä tai rappiosta. Jostain syystä tällaista kuvaa kuitenkin mielellään rakennetaan.

Treenaaminen on toisteista ja yksitoikkoista työtä, jota ihminen tekee yksin ja itseään varten. Silti treenaaja hakeutuu erikseen salille peilien ja muiden ihmisten katseiden eteen. Peilin kautta treenaaja tarkkailee, kuinka jokainen liike vie häntä vähän lähemmäs tavoitettaan.

Analyysi treenaamisesta on melko.. noh, ankea. Se kielii käsityksestä, että treenaamiseen ajaa ulkoapäin tuleva pakko ja että siihen liittyy aina yksinäisyyttä ja itsekeskeisyyttä. Tätähän siis myös nykypäivän trikoomuoti viestii?

Treenauskäsitys ei istu moneenkaan lajiin, eikä varsinkaan omaani. Peilejäkin boksillamme on yhtä monta kuin tavallisella pururadalla tai lentopallokentän laidalla.

Oikeasti treenaaminen ei ole huono tai vaarallinen juttu. Siitä voi ihan todella saada iloa ja se voi auttaa jaksamaan elämän muilla osa-alueilla. Se voi olla myös huippusosiaalista. Pakko sitä ei ole tietenkään tehdä!

Ainoa mistä voi olla samaa mieltä, on tavoitetta varten treenaaminen. Todennäköisesti jokainen treenaa tullakseen itse paremmaksi. Jos kyse on joukkuelajista, silloin on parempi joukkueen jäsen. Jos taas ei, silloin joka tapauksessa jaksaa enemmän, on positiivisempi ja rohkeampi. Painon pudottaminen ja terveellinen elämä voi olla jollekin myös tärkeää, eikä se ole yhtään vähempiarvoinen tavoite kuin toisen. Jokainen saa asettaa omat henkilökohtaiset tavoitteensa ja tulla onnellisemmaksi niitä kohti pyrkiessään.

Valinnanvapaus kuuluu kaikille

rappeudentrikoot

Liikkumisen, trikoiden ynnä muiden arvosteleminen on käänteistä kontrollointia. Tämä minua kirjoituksessa taisi kaikista eniten häiritä ja siitä haluan vain sanoa: no rep.

Oikeasti liikkuminen/liikkumattomuus sekä trikoiden käyttäminen/käyttämättömyys ovat jokaisen henkilökohtaisia valintoja. Kenelläkään ei pitäisi olla niihin mitään sanomista.

Minusta muodin nykykehitys on positiivista. Naiset saavat käyttää arjessa vaatteita, jotka palvelevat myös toiminnallisuutta. Naisten liikkuminen ja voiman kerryttäminen on ok, eikä uhkaa todellisuudessa yhtään ketään.

HUOM: Jokainen saa käyttää hameita ja korkokenkiä. Sekään ei ole keneltäkään pois.

Pysykää aitoina, älkääkä antako kenenkään määräillä

Kirjoituksessa oli mielestäni järkevällä tavalla poimittu se, että urheilussa on kyse performancesta eli suorituksen lisäksi myös esityksestä.

Fitness-kielessä usein toistuva “performance”- sana viittaa siihen, ettei treenaamisessa ole kyse pelkästä mekaanisesta suorituksesta, vaan esityksestä. Kun treenivaatteisiin pukeudutaan myös vapaa-ajalla, esitys jatkuu salin ulkopuolelle.

Ihan oikein. Ihminen toteuttaa muiden ihmisten suhteen aina esitystä, joka ulottuu kaikkialle sosiaalisiin suhteisiin. Se on täysin luonnollista ja sillä tavalla määritämme, mitä me olemme muiden silmissä.

Kirjoitus jättää huomiotta tämän: Esitys toisintaa sekä määrittää sitä, mitä olemme itsellemme. Jokainen rakentaa oman ”elämänesityksensä”, joka perustuu ihmisen perustavaa laatua oleville arvoille. Haluamme pyrkiä elämään omien arvojemme mukaan.

Diskopallotrikooni ovat todellakin minun statussymboli. Ne viestivät, ettei kukaan minua määräile ja minä itse vastaan kehostani.

Toisin sanoen, pysykää aitoina. Ihan sama, jos joku arvostelee sinun trikoita. Käytä niitä jos haluat, oli kroppasi millainen tahansa, kävit jumpalla tai et.

 

Takana ensimmäinen CrossFit-vuosi

CrossFitin aloittaminen on ehdottomasti yksi isoimmista jutuista, jonka olen koskaan päättänyt tehdä. On siis pakko käydä läpi summausta kuluneesta vuodesta, joka on ollut hyvin erilainen kuin elämäni vuodet ennen sitä.

Aloittamisen aikoihin olin tehnyt satunnaista salia, kevyttä hölkkää ja käynyt jonkin verran myös ryhmäliikuntatunneilla. Olin tallaaja, jonka treenaamisella ei ollut tarkoitusta tai se oli hyvin epämääräinen: olla vaan lihomatta. Muutenkin näin jälkikäteen ajatellen asenteeni liikuntaan oli alitajuisesti itsekurittava.

Puhisin juostessa (puhisen edelleen, en vaan välitä), en jaksanut punnertaa suorin jaloin enkä ollut koskaan saanut leukoja.

Jokainen on aloittanut jostain.

On Rampilta ensimmäisille tunneille

wodkielta

On Rampilla eli alkeiskurssilla käytiin tekniikkaa läpi ja tutustuttiin lajiin. Kuukauden kestävän kurssin loputtua tavallisille tunneille siirtyminen oli yllättävän kova paikka.

Pahinta oli varmaan se, kun en tiennyt, mitä ihmettä taululle kirjoitetut jumpat tarkoittivat. Olin aivan pihalla, kun joku puhui c2b:sta, powerista tai hupsuista. Tepastelin muiden perässä ja yritin sulavasti saada selville, käytettiinkö tässä jumpassa nyt kahvakuulaa vai kenties käsipainoja.

Luulen, että moni mielummin haluaisi pitää kiinni egostaan kuin kysyä neuvoa. Kysyminen kuitenkin kannatti. Opin sillä tavalla nopeammin kuin perässä hiippailemalla. Sitä paitsi kaikki olivat todella mukavia. Sain apua valmentajilta ja muilta harrastajilta aina kun sitä tarvitsin.

Sosiaalinen puoli on ollut yllättävän iso osa CrossFit-harrastamista. Päivän treenit tehdään pääsääntöisesti yhdessä, joten ilo sekä kärsimys on jaettu. Jokainen myös muistaa oman alkutaipaleensa. Sen takia ollaan aina valmiita auttamaan, kannustamaan ja iloitsemaan toisen puolesta, oli jokaisen taso sillä hetkellä mikä tahansa. Jokainen tekee töitä itsensä voittamiseksi.

Kyllähän niitä mokiakin sattui ja sattuu edelleen. Unohtaa toistomäärät, mitä piti seuraavaksi tehdä, lopettaa liian aikaisin… Mutta moka on lahja, vai? Muiden esimerkistä opin, ettei pidä ottaa itseään tai harjoittelua liian vakavasti. Myös siitä, että kannustaa muita, saa todella paljon itselleen.

Skaalaukset toimivat

Monesti päivän treeni sisälsi liikkeitä, joihin en pystynyt. Leuat suoritin tasolleni skaalattuna, eli esimerkiksi rengassoutuina tai kuminauhalla avustettuna. Käytin painonnostossa pienempiä painoja kuin muut. Kun muut punnersivat lattialla, minä punnersin laatikkoa vasten. Päälläseisontapunnerrukset tein laatikolta L-kulmassa.

Valmentaja keksii skaalauksia jokaiselle oman tason mukaan. Niillä saa aikaan todella tehokkaan treenin, tasosta riippumatta. Skaalausten ansiosta CrossFitin aloittamista varten ei siis tarvitse treenata!

Skaalaukset nimittäin oikeasti toimivat. Yhtäkkiä viiden kuukauden jälkeen kokeilin leukaa lämmittelyn aikana. Olin aika hölmistynyt, kun onnistuinkin vetämään itseni ylös!

Skaalaan tiettyjä liikkeitä edelleen ja tulen skaalaamaan vielä kauan. Ne ovat tärkeä osa kehittymistä ja tulevat kyllä lopulta kantamaan hedelmää. Nykyään osaan tehdä päälläseisontapunnerruksia ja seistä päälläni ilman tukea. Viimeisimmän testin mukaan jaksan myötäotteella vetää tiukkoja leukoja kolme kappaletta putkeen.

Tulosten kirjaaminen

Ryhdyin kirjaamaan tuloksia ylös, jotta oppisin nopeammin käyttämään oikeanlaisia painoja. Pian aloin katsomaan kirjauksia tavoitteellisessa mielessä. Ajan kanssa näin selvästi, mistä olin lähtenyt liikkeelle ja minkälaisen parannuksen olin onnistunut tekemään. Kirjaaminen on ollut todella iso motivointityökalu, jota en ollut aiemmin käyttänyt.

Käytän kirjaamiseen WODconnectia, josta näen myös, mihin muut ovat pystyneet. Yhteisöllinen kirjaaminen sopii ehdottomasti minulle. Se on todella inspiroivaa ja hauskaa.

Openit olivat käännekohta

openmotivaatiomeemi

Helmikuussa alkoivat kaikille avoimet CrossFit Openit. Lajit julkaistiin perjantain vastaisena yönä ja ne tuli suorittaa viikonlopun aikana. Jokaisen osallistujan suoritus tuomaroitiin ja tulokset kirjattiin. Openit kestivät viisi viikkoa.

Openit olivat treenaamiseni käännekohta. Aloitin ensimmäisen lajin skaalatussa sarjassa, mutta loput tein määrätyssä sarjassa. Osa lajeista meni aivan päin sitä itseään, osa taas yllättävän hyvin. Huomasin ajoittain olevani jopa ihan ok, mikä motivoi entisestään.

Openit olivat käänne etenkin siksi, että ensimmäistä kertaa tutustuin pitkään harrastaneisiin tai niihin, jotka harrastivat tavoitteellisesti. Se inspiroi minuakin antamaan kaikkeni ja rohkaisi myös tarttumaan utopistisiin haasteisiin. Tekemiselläni alkoi olla uudenlainen suunta.

Sain Openeissa ensimmäistä kertaa osani kisatyyppisestä paineesta, joka puski minua aivan uudelle tasolle. Varsinainen päätös lähteä kisaamaan syntyi kesällä, ja nyt takana ovat kahdet matalan tason kisat.

Aion todellakin osallistua taas seuraaviin Openeihin. Openit ovat mahtava, yhdessä jaettu kokemus, joka muistetaan vielä vuosien päästä.

Vuoden tulokset lukuina

Seuraavaksi lyödään tiskiin nostoluvut. Alla on siis lista yhden toiston maksimeista, joihin on vuoden treenaamisen aikana pystytty.

Tempaus: 35 kg
Raaka tempaus: 30 kg
Tempaus riipusta: 40 kg
Rinnalleveto: 52.5 kg
Raaka rinnalleveto: 50 kg
Maastaveto: 105 kg
Vauhtipunnerrus (push press): 50 kg
Valakyykky: 55 kg
Etukyykky: 85 kg
Takakyykky: 100 kg
Työntö: 52.5 kg
Rinnalleveto ja työntö: 55 kg (kisatulos, rinnalleveto oli oikeastaan raaka…)

Monet tuloksista ovat useamman kuukauden vanhoja, sillä niitä ei tule testattua läheskään viikoittain. Osa tuloksista kertoo tarinaa tekniikasta, joka ei ole samassa suhteessa voimien kanssa (vrt. rinnalleveto 52.5-55 kg ja etukyykky 85 kg). Tällaisista eroista näkee, että harjoituksia on takana vasta vuosi. Painonnoston hienous on, että tekniikka tulee vasta monien toistojen kautta.

Voimatasot ovat kyllä parantuneet. Esimerkiksi takakyykky on hilautunut vuodessa ylöspäin merkittävästi. En myöskään väitä, että olisin osannut vuosi sitten ylipäätään kyykätä oikein tangolla. Työntövoimaa taas ei ollut aluksi melkein yhtään, se on tulosten mukaan parantunut päälle 30 kiloa.

Mutta mitä – ei penkkiykköstä! Vakava virhe?

Henkistä kasvua

vuosicrossfitia

Vuodessa on toki tapahtunut paljon fyysisesti, mutta rehellisesti sanoen suurin muutos on tapahtunut suhteessani liikkumiseen. En edes alitajuisesti keskity itseni minkäänlaiseen korjaamiseen tai kurittamiseen, niin kuin varmasti ennen tein. Fokusoidun positivisiin asioihin, mihin pystyn ja mitä pystyn oppimaan. Pidän siitä.

Voimaharjoittelu on antanut minulle itsevarmuutta. Huolimatta siitä, että olen ollut vuoden aikana usein pihalla, olen kuitenkin oppinut paljon. Luotan enemmän itseeni ja kaikenlainen itsensä koettelu on tullut entistä helpommaksi. Monesti ajattelen, että kun kerran selvisin siitä yhdestä thruster-rääkistä, miksi en selviäisi tästä työhommasta tai puhelusta.

Parasta, mitä on tapahtunut: Olen saanut hurjan paljon uusia ystäviä. Tuttavapiirini on kasvanut valtavasti ja olen saanut on monia, inspiroivia roolimalleja. Keskinäisen kannustuksen ansiosta olen siinä missä olen. Ystävien tuen takia olen uskaltanut asettaa jo tuleviakin tavoitteita.

Koen edelleen olevani aloittelija. Nöyryys lajia kohtaan on säilynyt ja opittavaa perusasioista on vielä hyvin paljon. Oppiminen tämän lajin parissa ei lopu ikinä.

 

 

 

 

Tough Viking Helsinki 2016 – brutaalit esteet

”30 sekuntia… ”Ympärillä on tiiviisti ihmisiä, etkä näe mitään. ”20 sekuntia… ” Kun aika loppuu, on lähdettävä juoksemaan. Joukko amerikkalaisia jalkapalloilijoita on valmiina tyrmäämään sinut. ”10 sekuntia!” Ihmiset hyppivät ja huutavat, omat kämmenet hikoavat ja sydän alkaa hakata. ”5…” Pakko juosta kohti ja väistää, jos se on mahdollista. ”…3, 2, 1.

Tough Viking Helsinki alkoi oikealla adrenaliinivyöryllä. Lähtöryhmä rynnisti liikkeelle. Amerikkalaiset jalkapalloilijat ilmestyivät yhtäkkiä eteeni ihmisjoukon lomasta. Juoksijat yrittivät väistää. Tunsin, kun joku kaatui vieressäni. Minulla ja joukkueellamme taisi kuitenkin olla onnea, sillä emme saaneet osumaa.

toughvikinghkistart2

Osallistuin Tough Vikingiin ensimmäistä kertaa. Juoksumatka oli 10 kilometriä ja sen varrella oli toinen toistaan brutaalimpia esteitä. Jos esteen ohitti, oli suoritettava rangaistuksena 30 burpeeta.

Täytyy myöntää, että orientoituminen Tough Vikingiin oli jäänyt hyvin vähälle. En tiennyt ennalta paljoa esteistä, joten ne tulivat aina pienenä yllätyksenä. Jotkut niistä vaativat voimaa, jotkut taas tekniikkaa tai ihan vaan hermoja korkeissa paikossa.

Tässä lyhyt selostus siisteimmistä esteistä  ja miten niistä selviydyttiin. Kuvat ovat omalta action-kameraltani, joka oli kiinni minussa valjailla.

Ice Tank

toughvikinghkiicetank

Ensimmäinen vesieste tuli heti hurjan lähdön jälkeen. Ice Tankissa piti kiivetä vettä täynnä olevaan konttiin ja kahlata se läpi. Vesi oli kylmää! Märissä vaatteissa matkan jatkaminen ei onneksi tuntunut kauhean pahalta. Juoksuvarustukseen kuuluivat pitkät housut, pitkähihainen paita, hanskat ja panta, joten vesi alkumatkasta oli oikeastaan hyvin tervetullut virkistys. Se myös tasoitti alun adrenaliinitasoja.

Dip Walk

toughvikinghkidipwalk

Ensimmäinen voimia vaativa este oli Dip Walk. Eteenpäin piti mennä pelkillä käsillä putkia pitkin ilman jalkoja. Se sujui hyvin, mutta putkien välissä olevat lukot toivat lisähaastetta. Heilahdin niihin pari kertaa ja sain kunnon mustelmat. Lopulta jouduin ottamaan tukea jalallani päästäkseni viimeisistä lukoista turvallisesti ohi. Loppumetreillä olin ilmeisesti niin puhki, etten enää hallinnut heilahdustani, vaan jouduin pysäyttämään itseni toisen kerran jalalla. Ei siis tyylipuhdas suoritus! Ojentajat tulessa!

Reebok Blades

toughvikinghkireebokblades

Toinen haasteellinen este oli lautaseinä, joka oli onneksi hieman kalteva. Sain nähdä tosissani vaivaa saadakseni jalan esteen päälle ja punnerrettua itseni yli. Seiniä oli vielä kaiken lisäksi kaksi! CrossFitista on ollut hyötyä tällaisten esteen suorittamiseen, kun voimaa kiskoa itseään ylöspäin on tullut lisää. Myöskin hoksottimet toimivat tällaisissa esteissä paremmin, kun ne saa suorittaa ikään kuin kaksi kertaa. Toinen lautaseinä meni jo paljon paremmin, kuin ensimmäinen.

Mountain climb + Irish Table

toughvikinghkimountainclimb

Reitti kulki myös maastossa ja poluilla. Vauhti hidastui ajoittain kävelyksi, kun jonossa nopeammat eivät päässeet hitaammista ohi. Maastoreittiä oli yllättävän paljon ja välillä tuntui, että reitti kuljetti vain edes takaisin samaa rinnettä!

Vaihtelua toi ylitse kiivettävä verkkoeste, sekä t-kirjaimen mallinen Irish Table. (Niistä ei valitettavasti kuvaa, koska hanskallani sekoilin kameran kanssa tässä vaiheessa.) Nousu Irish Tablen päälle oli joukkueemme osittainen yhteistyön tulos, johon osallistui myös muita kanssajuoksijoita. Muut osallistujat olivat valmiita nostamaan tai kiskomaan ylös. Hienoa auttamisen meininkiä!

Superslide

toughvikinghkisuperslide

Uu, miten korkea ja jyrkkä liukumäki! Superslide oli eeppisin este, josta juoksijat päätyivät komeassa ilmalennossa Töölönlahteen. Onneksi suoritimme esteen joukkueena yhtä aikaa, yksin olisin tuhlannut useamman hetken epäröintiin. Voin nyt myös sanoa uineeni lenkkarit jalassa ainakin 50 metriä! Jee, superhauskaa!

Monkey Bar

toughvikinghkimonkeybar

Kaikista suurin onnistuminen minulle oli Monkey Bar. Etukäteen olin ajatellut, etten tule pääsemään yhtään puomin väliä. Olin jossain leikkipuistossa kokeillutkin pikkurenkailla ja todennut, että voimat eivät riitä. Tough Vikingissä onnistuin kiipeämään puomeja pitkin kaarevan nousun ylös ja alas. Alaspäin tuleminen oli huomattavasti kevyempää ja helpompaa. Onneksi minulla oli hyvät hanskat, sillä puomit olivat märät ja liukkaat. Yritin vielä päästä viimeisen osion, mutta siihen eteneminen tyssäsi. Suoritin rangaistusburpeet, vaikka eipä niitä kyllä tällä esteellä, siinä hetkessä kauhean tarkasti taidettu valvoa.

Rope Climb

toughvikingropeclimb

Tämä oli hauska este, jossa köyttä pitkin oli kiivettävä ylös ja tultava alas. Taas on ollut ristiinkuntoilusta hyötyä. Tekniikka hallussa, joten ei mikään ongelma!

Rampage + Fire Fighters

toughvikinghkirampage

Jyrkkä ramppi on livenä hurja näky. Ihmiset yrittivät juosta sitä ylös mahdollisimman pitkälle ja saada kiinni ylhäältä roikkuvasta lyhyestä köydenpätkästä.

Rampilla kaikki tuntuivat kannustavan toisiaan. Esteen päälle päässet juoksijat kiskoivat muitakin lähelle suoriutuneita ylös. Ilo oli yhteinen joka kerta, kun joku suoritti esteen. Meiltä se ei raivokkaista yrityksistä huolimatta onnistunut. Itsekin yritin spurtata silkalla voimalla kohti köydenpätkää. Joka kerta liian aikaisin painovoima sai minusta otteen ja liu’uin rampin takaisin alas.

Rangaistusburpeitten jälkeen oli vielä viimeinen kiipeilyeste, jota suorittaessa palomiehet suihkuttivat kylmää vettä niskaan. Henki salpautui taas, mutaa maaliin juokseminen tämän koitoksen jälkeen oli ihanaa.

Maaliviivalta terveisiä

Maaliviivan jälkeen olimme aivan märkiä ja yltä päältä hiekassa. Mitalit oli kuitenkin saatu kaulaan. Tapahtuman hintaan (75 € keväällä ostettuna) olisi saanut kuulua t-paita ja sauna. Sen sijaan menimme kylmään suihkuun, joka oli siis kisa-alueella yksi vapaaehtoinen suihkuttamassa letkulla kylmää vettä juoksijoiden päälle. Olihan sekin elämys ja tietyllä tavalla se sopi koko tapahtuman karuun henkeen.

Hienoa oli, että lähtöryhmiä oli useita. Esteillä ei tarvinnut juurikaan jonotella. Jos tapahtumaan ilmoittautuu ajoissa, hinta on halvempi. Seuraavan vuoden tapahtuma löytyy jo Facebookista, joten mukaan vaan hankkimaan oma kokemus! Tänä vuonna tapahtumassa oli hyvä taisteluhenki!

CFH ANGIES -joukkueen aika oli kaksi tuntia, tasan!

toughviking2

Ps. Olen tehnyt blogiparannuksia. Nyt on voi seurata ja kommentoida blogia paljon helpommin. Peukku!

Artikkelikuva Fire Fighters -esteeltä: Anne Knaapi

 

Pieniä blogiparannuksia

Nyt on asiaa blogista. Päätin, että kuvan Urho-koira saa olla tästä lähtien kaikkien blogia koskevien uutisten maskotti.

Blogi ja kotisivut ovat siis olleet pystyssä nyt kolme kuukautta! Jihuu! En olisi kyllä arvannut, että blogin pitäminen on välillä todella raastavaa ja välillä taas hurjan hauskaa. Sen kirjoittaminen on kuitenkin tuntunut juuri oikealta. Kiitos sinullekin, joka luet tätä parhaillaan. Mukavaa, että olet täällä.

Blogi ja minä olemme kehittyneet kolmessa kuukaudessa jonkin verran. Tein esimerkiksi oivalluksen, millä tavoin blogiani voisi seurata muunkin kuin oman Facebook-seinäni kautta. Niinpä, nyt saa vaikka antaa pienet taputukset. Laitapa siis tämän neropatin blogi seurantaan uudella Seuraa-napilla, niin saat sähköpostiin ilmoituksen, eikä jatkossa mikään mene sinulta ohi. Blogi löytyy myös seurattavaksi Bloglovin’ista, jos tykkäät sitä käyttää.

Parantelin myös kommentointimahdollisuuksia. Tähän mennessä postaukseen laitettu kommentti on saattanut viipyä hetken tarkastettavana, mutta ne ajat ovat nyt ohitse! Olette siis vapaita, antakaa mennä.

Jos vierailet sivuillani ensimmäistä kertaa, Infosta selviää, mistä oikein on kyse. Lyhyesti selitettynä blogi sai alkunsa kun minusta tuli työnhakija, jota olen edelleen. Aihepiiri on koko ajan enemmän alkanut käsitellä CrossFitia tällaisesta aloittelijan näkökulmasta. Olen sitä kautta tajunnut paljon elämän muistakin osa-alueista. Ehkä huomioista on iloa sinullekin!

Kuulen tosi mielelläni, millä muilla tavoilla voisin juttua kehittää eteenpäin. Itselläni on jotain suunnitelmia, mutta tarkoituksenmukaista olisi, että blogi kiinnostaisi teitä. Laittakaa palautetta, kysymyksiä ja ideoita, niin jatketaan siitä harjoituksia.

Kiitos vielä kaikille, jotka olette näitä tarinoita lukeneet ja rohkaisseet jatkamaan! Olette parhaita.

/Elina

 

+ 1 treenivamma – Terveisiä jälkiviisaalta

Onko huonoa tuuria, että ensin käsi tulehtuu ja seuraavaksi vatsalihas revähtää? Vai onko se ehkä vinkki jostain?

Olen kuullut todella paljon ohjeita, jotka alkavat sanoilla ”Olen itse varoittava esimerkki…” Mitä ihmettä. Tekevälle totta kai sattuu, eikä sille mahda mitään. Mutta miksi minustakin tuli esimerkki ja jälkiviisas muiden jälkiviisaiden joukkoon, kun olisin voinut todennäköisesti tehdä toisin?

Ongelmat seuraa toista

Kaikki tosiaan alkoi tulehtuneesta kädestä, jonka takia jumppasin paljon jalkoja ja vatsoja. Ilman käsiä voi tehdä yllättävän paljon kaikkea: boksihyppyjä, assault bikea, kelkanvetoa, pistoolikyykkyjä, juosta, vatsalihaksia… Ja aina voi tietysti kyykätä.

Eräänä päivänä vatsalihas yhtäkkiä revähti. Onneksi revähdys ei ollut vakava eikä se rajoita enää merkittävästi normaalia liikkumistani. Sen verran se kuitenkin sattui, että treenejä ei ole tarvinnut pariin päivään ajatella.

Minä arvasin!

Totta puhuakseni, aavistin ennalta, että jotain on tulossa. Merkit olivat ilmassa hyvissä ajoin. Tiesin jo kisojen aikana, että käteni eivät ole kunnossa. Uumoilin jalka-vatsatreeniä tehdessä, että pian joku toinen kohta prakaa. Tiesin, että olisin voinut merkittävästikin hellittää menoa. Mutta enpä hellittänyt.

Erilaiset vammat ovat liikkumisen varjopuolia. Paras tapa välttää niitä onkin mahdollisimman hyvin ennaltaehkäistä ongelmia, esimerkiksi kehonhuollolla ja riittävällä levolla. Minun olisi pitänyt suhteuttaa treenaamiseni oikein eikä yrittää korvata muilla jutuilla jonkun asian puutetta. Jos kehoni selvästi kaipasi kevyempää ajanjaksoa, miksi en sitä suonut kokonaisvaltaisesti?

Jälkiviisastelusta ei ole mitään hyötyä. Tällaisessa tilanteessa viisas urheilija olisi tehnyt oikeat valinnat ennalta. Silloin ei tarvitse voivotella, kun vahinko on jo sattunut.

Treenivammailme
”Voi…!”
Älä opi kantapään kautta

Kaikkea ei tarvitse kokeilla. Tässä siis yhden jälkiviisaan ohje, joka on varmasti todella monen ”varoittavan esimerkin” kanssa samanlainen: Muistakaa kuunnella itseänne, tehdä huolellista kehonhuoltoa ja levätä, jos keho niin pyytää! Oppia ikä kaikki ja kokemukset ovat aina kasvattavia. Mutta ei niiden tarvitse olla. Vai tarvitseeko? Tarvitseeko kaikki aina oikeasti itse kokea, ennen kuin uskoo?

On masentavaa katsoa sivusta, kun toiset tekevät täysillä. Liikkumaan kykeneminen on etuoikeus, jonka tajuaa vasta, kun siihen ei itse pysty. 

Onneksi tälläkin keissillä on valoisa puolensa. Olen tehnyt esimerkiksi uusia nilkan liikkuvuusharjoituksia, joita en totta vie jaksaisi opetella terveenä. Kiitän kovasti vinkistä! Taidan olla tällä hetkellä uuden rutiinin ytimessä. Täytyy varoa, etteivät nilkat ylirasitu!

 

Kolme syytä uskaltaa

Osallistuin viime viikonloppuna taas kisoihin, kun olin mukana Hietsu Beach Battlessa. Seuraavat omat kisat Mikkelin jälkeen tulivat todella nopeasti. Tuntui melkein, ettei kaikkea ollut ehtinyt pureskella, kun sitten olikin jo aika taas selviytyä.

Hietsu Beach Battle meni yllättäen todella hyvin. Ensimmäisessä lajissa voitin puoliksi toisen kilpasiskon kanssa oman lähtöryhmäni ja sijoituin kokonaisuudessaan toiseksi. Päivän päätteeksi sijoitukseni oli 13/30. Tähän olen hyvin tyytyväinen. Vielä keväällä en olisi uskonut, että olisin mukana yhdessäkään kisassa.

Menneeseen kesään on treenin ja kisojen lisäksi kuulunut myös paljon työnhakua. Sekin on ollut omalla tavallaan haastavaa ja välillä hyvin jännittävää. Olen joutunut miettimään paljon sitä, missä olen hyvä, mitkä asiat minussa kaipaavat vielä hiomista ja mihin minusta oikein voisi olla. Itsetuntemusta ja omia tulevaisuuden tavoitteita on kirkastettu siinäkin mielessä. Myös mukavuusalueen ulkopuolelle on pitänyt mennä esimerkiksi videohakemuksen myötä. Nykyään itsestään kertominen kameralle sujuu jo paremmin.

Monesti olen viime aikoina miettinyt, uskallanko. Haasteisiin tarttuminen ei ole niin itsestään selvää. Koostin kolme timanttista syytä, miksi omasta mielestäni pitäisi uskaltaa luottaa itseensä ja laittaa itsensä ajoittain täysillä peliin.

1. Voitat pelkosi

Itsensä likoon laittaminen on aina hurjaa. Peliin lähteminen altistaa kenties pahimmalle mahdolliselle: epäonnistumiselle.

Epäonnistumisen pelosta jätämme todennäköisesti siistejäkin juttuja tekemättä. On mukavempaa pysytellä tutun ja turvallisen piirissä kuin kokeilla uutta. Tämän hinta voi kuitenkin olla korkea. Usein emme kadu juurikaan niin paljon sitä, mitä olemme tehneet, kuin sitä, minkä jätimme tekemättä.

Itse tsemppaan itseäni miettimällä, mitä hävittävää minulla on. Jos vastaus on tyyliin ”jos mokaan pahasti, mitä muut minusta silloin ajattelevat”, saan itseni kiinni siitä, että en yritä tehdä vaikutusta itseeni, vaan johonkin muuhun. Muilla ei kuitenkaan ole väliä. Vain sillä, millaisen vaikutuksen teet itseesi.

2. Saat aikaan parastasi

Jännittävässä tilanteessa satsaat automaattisesti enemmän. Pieni paine on hyväksi. Se auttaa ja motivoi antamaan kaikkesi, sillä eihän muuta vaihtoehtoa oikeastaan ole. Yleensä tällaisessa tilanteessa tulee yllättyneeksi omista kyvyistään, koska kyvyt ovat aivan uudella tavalla testissä.

Hietsussa tein oman ennätyksen rinnallevedossa ja työnnössä. (Kaiken lisäksi tein rinnallevedon raakana, allemenotekniikka katosi kisahuumassa.) Sain tulokseksi 55 kg, mikä oli todellisuudessa hyvin vaatimaton tulos muiden kisaajien joukossa. Mutta hei: se on oma ennätykseni. Oma parhaani. Minä sain sen aikaan paineistetussa tilanteessa kaikkien katsoessa ja tuomarin arvioidessa. Ja sitä ei minulta kukaan ota pois.

3. Opit uutta

Kokemukset opettavat. Jotkut ovat hyviä, mutta myös pettymyksiä voi tulla. Se riski on täysin olemassa eikä sitä kannata kaunistella. Takkiin voi tulla.

Kisasuorituksissani olen selvästi epäonnistunut muutamissa nostoissa. Lisäksi sähköpostiini on nyt elokuun aikana alkanut tipahdella vastauksia, jotka alkavat sanoilla ”Kiitoksia mielenkiinnostasi..”

Kuitenkin juuri epäonnistumiset opettavat eniten ja tekevät entistä viisaammaksi. Ne ovat hyvin arvokkaita, kun ne ottaa vastaan ja ne käsittelee kehittävällä tavalla. Jos epäonnistumisia vain pelkää, alkaa junnata paikoillaan.

On uskallettava kokeilla, olla törkeä ja poskettomasti yrittää yhä uudelleen – koska lopulta sitä kyllä onnistuu.

IMG_0537
Hietsun kokeneet kengät. Konepesun jälkeen paremmat kuin koskaan ennen!

Nyt kun kisat on ohi, aion todellakin soveltaa kaikkea oppimaani myös työnhakuun. Ota Elina töihin -osiosta voit kurkistaa, olisiko minusta hyötyä juuri sinulle tai tutullesi. Näiden CrossFit-juttujen lisäksi olen kiinnostunut viestinnästä ja tiedän teatteristakin paljon.

Treenien osalta meno jatkuu entisellään. Toki kroppa viestitti kisojen jälkeen melko vahvasti, että nyt on jonkin aikaa otettava hieman rauhallisemmin. Niin olen tehnytkin, joten kohta taas tykitetään!

Kiitos Hietsun vapaaehtoisille, kanssakilpailijoille ja kaikille, jotka olivat kannustamassa. Olen taas ylpeä meidän kisaporukastamme. CrossFit Herttoniemi edusti jälleen kerran rautaisesti!

Artikkelikuva: Timo Mämmi

Ensimmäiset kisat – Miten meni?

KuntoKarkelot Mikkelissä olivat minulle ja monille muille ensimmäiset CrossFit-kisat. Todennäköisesti ne jäävät monelle kilpailijalle muistiin koko iäksi. Päivään mahtui todella paljon tunteita laidasta laitaan. Oli jännitystä, uuteen tilanteeseen sopeutumista, itsensä ylittämistä, isoja ja pieniä kriisejä ja toki myös hauskanpitoa! Matalan kynnyksen kisoiksi tapahtuma oli myös järjestetty erinomaisesti.

Kisat järjestettiin Karkialammen varuskunta-alueella. Päivän aikana oli kolme lajia, joista ensimmäinen ja kolmas laji oli paljastettu edellisenä iltana. Niiden välissä oleva toinen laji pidettiin vielä salaisuutena.

Olin aivan kierroksilla, kun saavuin Karkialammelle. Minua jännitti aivan törkeästi. Pahin pelkoni oli, että en jännitykseltäni kuule tuomaria ja teen jonkun ikimuistoisen mokan kaikkien katsojien ihastellessa. Tavarani tuntuivat olevan siellä täällä, tekemistä oli hirveästi ja seisoin jatkuvasti vessajonossa. Minut oli määrätty neljänteen lähtöryhmään, joten pääsin näkemään ensimmäisen lähtöryhmän eli ensimmäisen kymmenen naiskilpailijan suoritukset. Se lisäksi jännitystä entisestään.

Kohti kisa-aluetta: Ensimmäinen laji

Untitled design (3)

20 KB Clean & Jerk 24/16 kg (rinnalleveto kahvakuulalla)
20 KB Snatch 20/12 kg (kahvakuulatempaus)
Max reps alternating Pull up & Toes to Bar (leuanveto ja varpaat tankoon)
4 min time cap

Heti ensimmäisen osion jälkeen
5 min aikaa etsiä Thruster 3RM

Päivä siis alkoi kaksiosaisella lajilla, joista kumpikin osio pisteytettiin erikseen. En ollut ennalta huolissani kahvakuulista, mutta sen sijaan jännitin raskaan kolmen toiston sarjan thrusterin löytämistä. Viisi minuuttia siinä onnistumiseen on todella lyhyt aika.

Kisa-alueelle lähteminen jännitti todella paljon, mutta omalla radalla jännitys äkkiä loppui. Kun lupa suorittaa annettiin, keskityin vain omaan suoritukseeni ja siihen, mitä tuomari minulle sanoi. Lähdin tekemään kahvakuulaa rauhallisesti ja yritin olla puristamatta kuulaa liikaa. Ensimmäisen osion päätteeksi toes to bareja ja leukoja en saanut suoritettua kuitenkaan kuin yhdeksän.

Tämän jälkeen oli viisi minuuttia aikaa hakea thruster 3RM. Olin jouluna tehnyt kaksi toistoa 45 kilolla, muuten en ole aiemmin treenannut thrustereita raskailla painoilla. Nostin suunnitellusti saman 45 kg. Se ampaisi helposti melkein pilven reunalle, joten tein seuraavaksi koko kisojen loppusijoituksen kannalta virheen.

Lisäsin painon 52.5 kiloon. Sain nostettua kaksi toistoa, mutta viimeinen jäi täpärästi. Vähensin saman tien 50 kiloon, sellaiseen varmaan tulospainoon, mutta sekin epäonnistui viimeisellä toistolla, vaikka latasin siihen kaikkeni. Aika loppui, joten tuloksekseni jäi 45 kg. Tämä yhdistettynä heikkoon tulokseen leuoissa ja toes to bareissa vei minut viimeisten joukkoon heti päivän aluksi.

Olen hämmästynyt siitä, miten nopeasti sain kisapäivänä käsiteltyä tämän mokan. Olin ollut todella hermostunut ennen ensimmäistä lajia, joten todennäköisesti olin vain helpottunut, että kisa oli päässyt vihdoin käyntiin. Toki minua harmitti ja tuntui, että olin tuottanut pettymyksen. Toisaalta kannustusjoukostani sanottiin minulle siinä hetkessä oikeita sanoja, joiden avulla pääsin lajista eteenpäin. ”Tänään pelataan, mikä tarkoittaa riskien ottamista.”

Mysteerilaji paljastuu

Kisaajat ja yleisö johdatettiin varuskunta-alueen kentälle, jonka reunoilla oli muureja, tolppia, tikkaita, köysiä ja monttu. Päivän toinen laji oli siis armeijatyyppinen esterata. Rataa lähdettäisiin juoksemaan pareittain 45 sekunnin välein. Jokaisesta virheellisesti suoritetusta tai ohitetusta esteestä sai 20 sekunnin aikasakon. Rata juostaisiin ensin kerran ja sitten pienen paussin jälkeen vielä toisen kerran.

Olin innoissani, sillä minusta laji oli juuri sitä, mitä CrossFit voi lajina olla: jotain täysin tuntematonta, johon on osattava sopeutua. Kilpailijat eivät saaneet harjoitella radalla kertaakaan. Oli vain nopeasti löydettävä suorituksen aikana keinot, jolla jokainen este suoritetaan mahdollisimman tehokkaasti. Ensimmäinen kierros tehdään suoritusta parantavia havaintoja ja toinen kierros toteutetaan ne.

Untitled design (2)

Innostukseni loppui heti ensimmäisellä esteellä. Estettä lähestyminen oli omituista ja suunnitelmani ”vauhdilla yli” ei aivan toteutunut. Saatoin heittäytyä esteelle kömpelösti vatsalleni ja heilauttaa siitä itseni yli. Jouduin pian vastakkain myös korkeanpaikankammoni kanssa ja sekunteja kului turhaan empimiseen korkeiden esteiden päällä. Ensimmäinen kierrosaikani oli 4:25 + kaksi aikasakkoa (monttu + korkea seinä, jotka ohitin suoraan).

Toinen kierros meni odotetusti paremmin. Onnistuin rytmittämään polvennostoja vaativan sokkeloesteen paremmin ja sain rohkeutta pudottautua esteiltä nopeammin. Tuntui, että opin myös ylittämään betonimuurit järkevämmin. Sain aikasakot samoista esteistä kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta aika oli tällä kertaa tasan 4:00.

Esterata tuntui jakavan mielipiteitä kisailijoiden kesken. Toiset nauttivat esteradasta, toiset taas eivät yhtään. Pituudesta oli sekä haittaa että hyötyä, riippui oliko kyseessä ylitettävä vai alitettava este. Jokainen tuntui joka tapauksessa saavan radalta jonkinlaisia taisteluruhjeita.

Kisapäivä alkaa ottaa veronsa

Pian toisen lajin jälkeen alkoivat päivän suurimmat ongelmat. Olin koko kisapäivän yrittänyt pitää huolta tasaisesta syömisestä ja nesteytyksestä, mutta äkkiä mikään ei mennyt alas. Aloin voimaan todella huonosti ja tuntemaan heikotusta. Tilannetta ei helpottanut se, että kolmas laji oli alkamaisillaan.

Minulle tuotiin vissyä, jäätelöä ja annettiin lakritsia. Olin varmaan melkoinen näky, kun istuin lattialla nämä kaikki herkut vain puoliksi maisteltuina käsissäni. Aurinko, rasitus ja kuumuus oli saanut minusta yliotteen. Päivä oli ollut fyysisesti ja henkisesti rankka.

Tässä vaiheessa meinasi iskeä paniikki, sillä en jaksanut kunnolla seistä ja vielä olisi yksi laji jäljellä. Kävin todella kovaa henkistä kamppailua itseni kanssa, hengitin ja yritin tehokkaasti levätä. Panostin tosissani tyynenä pysymiseen, sillä hermoilu olisi tuottanut turhan romahduksen.

Todennäköisesti koko tilanteen ratkaisi lasillinen suolavettä. Pääsin sen voimalla urheilijoiden lämmittelyalueelle, jossa ehdin tehdä pari hassua tankoliikettä ylikuormalla ennen kuin minut kuulutettiin radalle. Jos lähtöni olisi ollut viimeiseen lajiin yhtään aiemmin, en olisi todennäköisesti selvinnyt siitä oksentamatta.

IMG_4171

Kolmas laji: mihin minusta on

21 Deadlift (maastaveto)
7 Wall ball
15 Front Squat (etukyykky)
7 Wall ball
9 Hang Clean (riipusta rinnalle)
7 Wall ball
6 Shoulder to Overhead (ylöstyöntö)
7 Wall ball
9 Hang Clean
7 Wall ball
15 Front Squat
7 Wall ball
21 Deadlift
7 Wall ball
13min time cap

Tangossa 50/35kg
Wallball 10/6kg

Kolmas laji oli niin sanottua tasaista jyystöä. Tietty setti tankoliikkeitä, joista jokaisen välissä seitsemän wall ball -heittoa.

Lajin alettua en ajatellut enää heikkoa oloani, vaan keskityin jokaiseen osioon, joka oli niin sanotusti seuraavaksi to do -listalla. Lajin suurin haaste minulle oli wall ball. Hyväksytyssä toistossa pallo osuu kokonaan targettiin oikeassa kulmassa. Sain monia hylättyjä toistoja eli ”no reppejä”, mikä katkoi suoritusta niiltä osin.

IMG_4155 (1)

Muistan varmasti ikuisesti hetken, kun olin tekemässä viimeistä riipusta rinnalle -sarjaa. Se tuntui painavan siinä vaiheessa päivää aivan hemmetisti! Tein sen kasvot minua kannustavaan porukkaan päin ja näin, miten minuun luotettiin. Pidin tangosta kiinni ja onnistuin suorittamaan rinnallevedot ja muutkin tankosarjat ilman katkoja. Lisäsin kentän laidalta tulevan ohjeistuksen mukaan vauhtia etukyykyissä ja maastavedot koitin hakata niin nopeasti kuin pystyin. Sain ajaksi 8:23.

Kun kaikki oli ohi, olin todella onnellinen ja kiitollinen kaikille ratani päässä seisseille ja kannustaneille. Olo oli uskomaton. Päivän hienoin kommentti tuli tässä vaiheessa omalta veljeltä: ”Tää viimeinen laji. Just oikein teit.” Oli ollut kauhean jännittävää näyttää kokeneelle kisaajaveljelle, miten itse pärjään lajin parissa. Viimeisessä lajissa taisin näyttää myös itselleni, mihin minusta tiukankin paikan tullen oikein on.

Tärkeimmät opit ensimmäisistä kisoista

Kisapäivä oli todella arvokas ja opettavainen kokemus. Olosuhteet ovat niin erityiset, etteivät välttämättä tarkat ennakkosuunnitelmat toimi. Kisaaminen vaikuttaa vaativan mukautumista yllättäviin tilanteisiin, armotonta määrätietoisuutta lajien välillä esimerkiksi palautumisessa, syömisessä, nesteytyksessä ja lämmittelyssä, ja toki myös mentaalista vahvuutta, jotta pystyy keskittymään, latautumaan optimisuoritukseen ja asettamaan epäonnistumisetkin oikeaan mittasuhteeseen. Näissä asioissa opin tuntemaan itseni paremmin kisojen ansiosta. Samalla näin hyvin, millä tasolla sitä treenimielessä tällä hetkellä liikutaan.

Monta lajia samana päivänä on aloittelijalle yllättävänkin raskas suoritus. Kannattaa siis todella pitää huolta, että nesteytys, suolatasapaino ja energiavarastot pysyvät tasapainossa.

Lopullinen sijoitukseni oli 21. Tiedän, että minulla on paukkuja parempaankin suoritukseen, joten thrusterit jäävät sopivasti hampaankoloon. Siitähän se into kehittyä löytyy, ei siitä, että olisi jo täysivaltaisen tyytyväinen siihen, miten tällä hetkellä suoriutuu. KuntoKarkeloiden ansiosta tiedän taas tarkemmin, mitä treenata, ja toisaalta taas osaan kiittää itseäni oikeista asioista. Sillä hyvinhän se meni – ja hauskaa oli!

Mikkelissä kilpailijoiden kesken läppä lensi ja vertaistukea oli saatavilla aina. Olen todella ylpeä meidän CrossFit Herttoniemen porukasta, joka rokkasi alusta loppuun. Juttelin kisojen aikana todella monen mukavan ristiinkuntoilijan kanssa. Oli mukavaa tehdä uusia tuttavuuksia ympäri Suomen. Hymyillään kun tavataan!

Kuvat: Timo Mämmi