Ensimmäiset kisat – Miten meni?

KuntoKarkelot Mikkelissä olivat minulle ja monille muille ensimmäiset CrossFit-kisat. Todennäköisesti ne jäävät monelle kilpailijalle muistiin koko iäksi. Päivään mahtui todella paljon tunteita laidasta laitaan. Oli jännitystä, uuteen tilanteeseen sopeutumista, itsensä ylittämistä, isoja ja pieniä kriisejä ja toki myös hauskanpitoa! Matalan kynnyksen kisoiksi tapahtuma oli myös järjestetty erinomaisesti.

Kisat järjestettiin Karkialammen varuskunta-alueella. Päivän aikana oli kolme lajia, joista ensimmäinen ja kolmas laji oli paljastettu edellisenä iltana. Niiden välissä oleva toinen laji pidettiin vielä salaisuutena.

Olin aivan kierroksilla, kun saavuin Karkialammelle. Minua jännitti aivan törkeästi. Pahin pelkoni oli, että en jännitykseltäni kuule tuomaria ja teen jonkun ikimuistoisen mokan kaikkien katsojien ihastellessa. Tavarani tuntuivat olevan siellä täällä, tekemistä oli hirveästi ja seisoin jatkuvasti vessajonossa. Minut oli määrätty neljänteen lähtöryhmään, joten pääsin näkemään ensimmäisen lähtöryhmän eli ensimmäisen kymmenen naiskilpailijan suoritukset. Se lisäksi jännitystä entisestään.

Kohti kisa-aluetta: Ensimmäinen laji

Untitled design (3)

20 KB Clean & Jerk 24/16 kg (rinnalleveto kahvakuulalla)
20 KB Snatch 20/12 kg (kahvakuulatempaus)
Max reps alternating Pull up & Toes to Bar (leuanveto ja varpaat tankoon)
4 min time cap

Heti ensimmäisen osion jälkeen
5 min aikaa etsiä Thruster 3RM

Päivä siis alkoi kaksiosaisella lajilla, joista kumpikin osio pisteytettiin erikseen. En ollut ennalta huolissani kahvakuulista, mutta sen sijaan jännitin raskaan kolmen toiston sarjan thrusterin löytämistä. Viisi minuuttia siinä onnistumiseen on todella lyhyt aika.

Kisa-alueelle lähteminen jännitti todella paljon, mutta omalla radalla jännitys äkkiä loppui. Kun lupa suorittaa annettiin, keskityin vain omaan suoritukseeni ja siihen, mitä tuomari minulle sanoi. Lähdin tekemään kahvakuulaa rauhallisesti ja yritin olla puristamatta kuulaa liikaa. Ensimmäisen osion päätteeksi toes to bareja ja leukoja en saanut suoritettua kuitenkaan kuin yhdeksän.

Tämän jälkeen oli viisi minuuttia aikaa hakea thruster 3RM. Olin jouluna tehnyt kaksi toistoa 45 kilolla, muuten en ole aiemmin treenannut thrustereita raskailla painoilla. Nostin suunnitellusti saman 45 kg. Se ampaisi helposti melkein pilven reunalle, joten tein seuraavaksi koko kisojen loppusijoituksen kannalta virheen.

Lisäsin painon 52.5 kiloon. Sain nostettua kaksi toistoa, mutta viimeinen jäi täpärästi. Vähensin saman tien 50 kiloon, sellaiseen varmaan tulospainoon, mutta sekin epäonnistui viimeisellä toistolla, vaikka latasin siihen kaikkeni. Aika loppui, joten tuloksekseni jäi 45 kg. Tämä yhdistettynä heikkoon tulokseen leuoissa ja toes to bareissa vei minut viimeisten joukkoon heti päivän aluksi.

Olen hämmästynyt siitä, miten nopeasti sain kisapäivänä käsiteltyä tämän mokan. Olin ollut todella hermostunut ennen ensimmäistä lajia, joten todennäköisesti olin vain helpottunut, että kisa oli päässyt vihdoin käyntiin. Toki minua harmitti ja tuntui, että olin tuottanut pettymyksen. Toisaalta kannustusjoukostani sanottiin minulle siinä hetkessä oikeita sanoja, joiden avulla pääsin lajista eteenpäin. ”Tänään pelataan, mikä tarkoittaa riskien ottamista.”

Mysteerilaji paljastuu

Kisaajat ja yleisö johdatettiin varuskunta-alueen kentälle, jonka reunoilla oli muureja, tolppia, tikkaita, köysiä ja monttu. Päivän toinen laji oli siis armeijatyyppinen esterata. Rataa lähdettäisiin juoksemaan pareittain 45 sekunnin välein. Jokaisesta virheellisesti suoritetusta tai ohitetusta esteestä sai 20 sekunnin aikasakon. Rata juostaisiin ensin kerran ja sitten pienen paussin jälkeen vielä toisen kerran.

Olin innoissani, sillä minusta laji oli juuri sitä, mitä CrossFit voi lajina olla: jotain täysin tuntematonta, johon on osattava sopeutua. Kilpailijat eivät saaneet harjoitella radalla kertaakaan. Oli vain nopeasti löydettävä suorituksen aikana keinot, jolla jokainen este suoritetaan mahdollisimman tehokkaasti. Ensimmäinen kierros tehdään suoritusta parantavia havaintoja ja toinen kierros toteutetaan ne.

Untitled design (2)

Innostukseni loppui heti ensimmäisellä esteellä. Estettä lähestyminen oli omituista ja suunnitelmani ”vauhdilla yli” ei aivan toteutunut. Saatoin heittäytyä esteelle kömpelösti vatsalleni ja heilauttaa siitä itseni yli. Jouduin pian vastakkain myös korkeanpaikankammoni kanssa ja sekunteja kului turhaan empimiseen korkeiden esteiden päällä. Ensimmäinen kierrosaikani oli 4:25 + kaksi aikasakkoa (monttu + korkea seinä, jotka ohitin suoraan).

Toinen kierros meni odotetusti paremmin. Onnistuin rytmittämään polvennostoja vaativan sokkeloesteen paremmin ja sain rohkeutta pudottautua esteiltä nopeammin. Tuntui, että opin myös ylittämään betonimuurit järkevämmin. Sain aikasakot samoista esteistä kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta aika oli tällä kertaa tasan 4:00.

Esterata tuntui jakavan mielipiteitä kisailijoiden kesken. Toiset nauttivat esteradasta, toiset taas eivät yhtään. Pituudesta oli sekä haittaa että hyötyä, riippui oliko kyseessä ylitettävä vai alitettava este. Jokainen tuntui joka tapauksessa saavan radalta jonkinlaisia taisteluruhjeita.

Kisapäivä alkaa ottaa veronsa

Pian toisen lajin jälkeen alkoivat päivän suurimmat ongelmat. Olin koko kisapäivän yrittänyt pitää huolta tasaisesta syömisestä ja nesteytyksestä, mutta äkkiä mikään ei mennyt alas. Aloin voimaan todella huonosti ja tuntemaan heikotusta. Tilannetta ei helpottanut se, että kolmas laji oli alkamaisillaan.

Minulle tuotiin vissyä, jäätelöä ja annettiin lakritsia. Olin varmaan melkoinen näky, kun istuin lattialla nämä kaikki herkut vain puoliksi maisteltuina käsissäni. Aurinko, rasitus ja kuumuus oli saanut minusta yliotteen. Päivä oli ollut fyysisesti ja henkisesti rankka.

Tässä vaiheessa meinasi iskeä paniikki, sillä en jaksanut kunnolla seistä ja vielä olisi yksi laji jäljellä. Kävin todella kovaa henkistä kamppailua itseni kanssa, hengitin ja yritin tehokkaasti levätä. Panostin tosissani tyynenä pysymiseen, sillä hermoilu olisi tuottanut turhan romahduksen.

Todennäköisesti koko tilanteen ratkaisi lasillinen suolavettä. Pääsin sen voimalla urheilijoiden lämmittelyalueelle, jossa ehdin tehdä pari hassua tankoliikettä ylikuormalla ennen kuin minut kuulutettiin radalle. Jos lähtöni olisi ollut viimeiseen lajiin yhtään aiemmin, en olisi todennäköisesti selvinnyt siitä oksentamatta.

IMG_4171

Kolmas laji: mihin minusta on

21 Deadlift (maastaveto)
7 Wall ball
15 Front Squat (etukyykky)
7 Wall ball
9 Hang Clean (riipusta rinnalle)
7 Wall ball
6 Shoulder to Overhead (ylöstyöntö)
7 Wall ball
9 Hang Clean
7 Wall ball
15 Front Squat
7 Wall ball
21 Deadlift
7 Wall ball
13min time cap

Tangossa 50/35kg
Wallball 10/6kg

Kolmas laji oli niin sanottua tasaista jyystöä. Tietty setti tankoliikkeitä, joista jokaisen välissä seitsemän wall ball -heittoa.

Lajin alettua en ajatellut enää heikkoa oloani, vaan keskityin jokaiseen osioon, joka oli niin sanotusti seuraavaksi to do -listalla. Lajin suurin haaste minulle oli wall ball. Hyväksytyssä toistossa pallo osuu kokonaan targettiin oikeassa kulmassa. Sain monia hylättyjä toistoja eli ”no reppejä”, mikä katkoi suoritusta niiltä osin.

IMG_4155 (1)

Muistan varmasti ikuisesti hetken, kun olin tekemässä viimeistä riipusta rinnalle -sarjaa. Se tuntui painavan siinä vaiheessa päivää aivan hemmetisti! Tein sen kasvot minua kannustavaan porukkaan päin ja näin, miten minuun luotettiin. Pidin tangosta kiinni ja onnistuin suorittamaan rinnallevedot ja muutkin tankosarjat ilman katkoja. Lisäsin kentän laidalta tulevan ohjeistuksen mukaan vauhtia etukyykyissä ja maastavedot koitin hakata niin nopeasti kuin pystyin. Sain ajaksi 8:23.

Kun kaikki oli ohi, olin todella onnellinen ja kiitollinen kaikille ratani päässä seisseille ja kannustaneille. Olo oli uskomaton. Päivän hienoin kommentti tuli tässä vaiheessa omalta veljeltä: ”Tää viimeinen laji. Just oikein teit.” Oli ollut kauhean jännittävää näyttää kokeneelle kisaajaveljelle, miten itse pärjään lajin parissa. Viimeisessä lajissa taisin näyttää myös itselleni, mihin minusta tiukankin paikan tullen oikein on.

Tärkeimmät opit ensimmäisistä kisoista

Kisapäivä oli todella arvokas ja opettavainen kokemus. Olosuhteet ovat niin erityiset, etteivät välttämättä tarkat ennakkosuunnitelmat toimi. Kisaaminen vaikuttaa vaativan mukautumista yllättäviin tilanteisiin, armotonta määrätietoisuutta lajien välillä esimerkiksi palautumisessa, syömisessä, nesteytyksessä ja lämmittelyssä, ja toki myös mentaalista vahvuutta, jotta pystyy keskittymään, latautumaan optimisuoritukseen ja asettamaan epäonnistumisetkin oikeaan mittasuhteeseen. Näissä asioissa opin tuntemaan itseni paremmin kisojen ansiosta. Samalla näin hyvin, millä tasolla sitä treenimielessä tällä hetkellä liikutaan.

Monta lajia samana päivänä on aloittelijalle yllättävänkin raskas suoritus. Kannattaa siis todella pitää huolta, että nesteytys, suolatasapaino ja energiavarastot pysyvät tasapainossa.

Lopullinen sijoitukseni oli 21. Tiedän, että minulla on paukkuja parempaankin suoritukseen, joten thrusterit jäävät sopivasti hampaankoloon. Siitähän se into kehittyä löytyy, ei siitä, että olisi jo täysivaltaisen tyytyväinen siihen, miten tällä hetkellä suoriutuu. KuntoKarkeloiden ansiosta tiedän taas tarkemmin, mitä treenata, ja toisaalta taas osaan kiittää itseäni oikeista asioista. Sillä hyvinhän se meni – ja hauskaa oli!

Mikkelissä kilpailijoiden kesken läppä lensi ja vertaistukea oli saatavilla aina. Olen todella ylpeä meidän CrossFit Herttoniemen porukasta, joka rokkasi alusta loppuun. Juttelin kisojen aikana todella monen mukavan ristiinkuntoilijan kanssa. Oli mukavaa tehdä uusia tuttavuuksia ympäri Suomen. Hymyillään kun tavataan!

Kuvat: Timo Mämmi

Ensimmäistä kertaa CrossFit-kisoihin

Tiedätkö sen tunteen, kun tulossa on jotain todella jännittävää ja täysin tuntematonta? Et osaa edes kunnolla varautua, koska et ole koskaan aikaisemmin kokenut vastaavaa. Et myöskään täysin tiedä, miten tulet selviämään. Tiedät vain, että edessä on suuri haaste, joka kutkuttaa mahanpohjassa. Samalla kun olet innoissasi, sinun tekisi mieli myös piiloutua ja huutaa, ettet uskalla!

Kesällä on nähtävästi monia CrossFit-kisoja. Tulossa on Karjalan Kovin Lappeenrannassa ja parhaillaan on menossa MM-kisat eli CrossFit Gamesit. Lisäksi kesällä on myös monia matalan kynnyksen kilpailuja.

Kesääni on mahtunut jo paljon itsensä ylittämistä. En kuitenkaan yhtään tiedä, miten minut onnistuttiin ylipuhumaan peräti kahteen kisatapahtumaan. Vuosi sitten en olisi ikinä uskonut, että olen tällaisessa tilanteessa!

Ehkä syy mukaan hyppäämiseen piilee siinä, että haluan kokea jotain suurta lajin parissa, josta henkeen ja vereen nautin. Tiedän, että se tulee pelottamaan sekä jännittämään. Kuitenkin haluan päästä siitä yli ja suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla. Tunne on minulle sama kuin ylioppilasteatterissa ennen lavalle menoa. Kaikki voi mennä pieleen, mutta samaan aikaan on myös onnistumisen mahdollisuus.

Toisaalta minua helpottaa, etten ole tilanteessa yksin. Mukaan lähtee paljon hyviä tyyppejä, joista monet ovat myös ensikertalaisia. Tästä tulee todennäköisesti jotain todella hienoa!

Luvassa on siis seuraavaa:

KuntoKarkelot 30.7. / Mikkeli

KuntoKarkelot on matalan kynnyksen kisat. Tämä tulee olemaan ala-asteen hiihtokilpailujen jälkeen ensimmäinen yksilöurheilukisani!

CrossFit-kisoissa liikkeet paljastetaan vasta juuri ennen jokaisen lajin alkua. Täytyy olla niin sanotusti valmiina kaikkeen. Mikkelistä on kuitenkin tihkunut jotain tietoa. Luvassa lienee ainakin kahvakuulaa sekä thrustereita. Jos mietit, mitä oikein ovat thrusterit, voit käydä katsomassa videon tästä.

Päivästä on tulossa raskas, sillä lajeja on kisapäivän aikana kolme. Todennäköisesti ensimmäinen menee joka tapauksessa jännityksen piikkiin. Loppua kohden suoritukset saattavat ehkä parantua, kun turha jännitys karisee pois. Tärkeintä lienee keskittyä, syödä tasaisesti ja yrittää myös nauttia kokemuksesta.

Miten olen valmistautunut? No, minun tasoiseni urheilija on vain lisännyt normaaliin treenimäärään kaksi aamulenkkiä (n. 30-40 min) per viikko. Viime viikolla lenkit eivät edes onnistuneet tyylipuhtaasti kesäreissujen takia! Yritän silti jättää turhan murehtimisen sikseen ja tehdä vain kisapäivänä parhaani.

Hietsu Beach Battle 20.8. / Helsinki

CrossFit Basementin järjestämään Hietsu Beach Battleen mahtuu 30 miestä ja 30 naista. Kisat on tarkoitettu aloitteleville kilpailijoille, mutta ennakkokarsintaa ei ollut. Tapahtuma järjestetään Helsingin Hietaniemen rannassa. Lajit ja niiden määrä paljastetaan vasta kisa-aamuna.

Tyylikkäästi markkinoitu tapahtuma vaikuttaa hieman kovatasoisemmalta. Teaser-videoissa on vilahtanut yleisliikkeitä eli burpeita, kahvakuulaa ja tuplanaruhyppyjä. Erityisesti minua huolettavat tuplanaruhypyt ynnä muut taitotasoa vaativat lajit. Kaikki on mahdollista, myös veteen joutuminen!

Olen henkisesti varautunut siihen, että saatan hyvin sijoittua viimeiseksi. Viimeinen sija ei edes haittaisi, jos vain tiedän antaneeni kaikkeni kisatilanteessa. Sen aion kyllä tehdä, sillä ainoastaan sen tekemättä jättäminen olisi minulle häviö.

Kisat ovat itselleni hyvä tsekkaus, millä tasolla tällä hetkellä liikun. Opittavaa on vielä joka tapauksessa todella paljon. Kisatilanne opettaa todennäköisesti myös minulle itsestäni paljon. Kuinka selviän stressistä, jännityksestä ja kuinka pystyn keskittymään. Luvassa on suuri hyppy tuntemattomaan, jonka jälkeen olen taas toivottavasti himpun verran viisaampi.

Jos jollain on kultaisia vinkkejä kisoista selviytymiseen, otan niitä mielelläni vastaan!

Oodi kesäteatterille!

Mitä kaikkea kannattaa pakata kesäteatteriin? Huppari, hyönteismyrkky…

Kesäteatteria on monenlaista; löytyy urbaania, katettua, mutta myös sitä hieman extremempää versiota, joka edellyttää säänmukaisen varustuksen ja usein matkan keskelle metsää. Tämän kesän ensimmäinen kesäteatterikokemus oli tätä jälkimmäistä ja siksi reppu täyttyy jos jonkinlaisella varustuksella. Pääsen autokyydillä katsomaan Juornaankylän nuorisoseuran kesäteatteriesityksen Seitsemän veljestä – kuvaelmia suomalaisesta miehestä.

Kaikkien aikojen ensimmäistä kesäteatteripäivää vietetään tänään 1.7.

Takaisin luontoon

Joka kesä jopa yli miljoona suomalaista raahautuu luonnon keskelle katsomaan teatteria. Se on aivan käsittämätön määrä. Tienvarret ovat täynnä kylttejä kesäteattereihin, joihin on silti vaikea löytää. Kesäteatteri, jos jokin, on suomalainen ilmiö.

Juornaankylä sijaitsee Porvoon kupeessa. Esitys esitetään nuorisoseuran talon takapihalla. Penkit on päällystetty räsymatoilla ja lava on hienon näköinen heinäpaaleineen.

IMG_9508

Odotellessa esityksen alkua olo on ehkä korostuneen ulkopuolinen. Katsomo täyttyy hiljalleen toisiaan moikkaavista ihmisistä.

Kaiketi kesäteatterissa on kyse myös jonkinlaisesta kansallisesta perinteestä, jota ilman kesä ei tunnu kesältä. Kesäteatterireissut ovat kokemuksia, joita muistellaan jälkikäteen. Oliko hyttysiä, satoiko, paloiko nahka auringossa… esittikö joku humalaista ja oliko joku lavalla (melkein) alasti.

Suomessa on toki ammattimaisesti toimivia kesäteattereita, mutta sitten taas myös satoja harrastajateattereita ja nuorisoseuroja. Itse en ole koskaan ollut mukana tekemässä kesäteatteria, mikä on sääli! Ne vetävät esiintyjien lisäksi talkooporukkaa, tuttuja ja sukulaisia eräänlaiseen jokavuotiseen kesäteatterisysteemiin. Siellä moikataan kylä- tai mökkituttuja, pidetään yhtä sekä nautitaan kesästä ja teatterista.

Kesäteatteriklassikot ja suomalainen mies

Seitsemässä veljeksessä Marko on tehnyt ison työn käsikirjoituksen suhteen. Ensimmäinen puoli noudattaa jokseenkin alkuperäistä teosta, mikä viihdyttää yleisöä. Esitys sisältää myös kyläläisiä kutkuttavan paikallisvitsin. En tajua sitä, mutta naurattaa silti.

Väliajalla talkooporukka myy kahvia ja itse tekemiään leivonnaisia. Olisi pitänyt pakata tällä kertaa mukaan hattu ja aurinkorasva, sillä sää on todella upea.

Joku työryhmästä oli tokaissut harjoituksissa esityksen teemasta: ”suomalainen mies – hauskinta ikinä”. Ehkä näin, mutta toisaalta suomalainen mies on herkkä ja myös täynnä kipupisteitä, mikä käy ilmi väliajan jälkeen. Nuorisoseuralaiset näyttävät, mihin heistä esiintyjinä on. Paitsi että yleisö nauraa, se tuntuu myös hieman herkistyvän.

Keväällä työstimme Teatterin tiedotuskeskuksessa ohjelmistokatsauksen kesän 2016 kesäteatteriesityksistä. Kesäteatteriesitykset painottuvat perinteisesti klassikoihin, musiikkiesityksiin ja komedioihin. Koko katsauksen voi käydä lukemassa täältä. Selvää on, että kesäteatteriesitykset ammentavat nostalgiasta. Toisin sanoen, kaikki oli ennen paremmin ja voi kunpa voisi palata niihin aikoihin.

Yllättävää minusta onkin, että tänä kesänä nähdään paljon ajankohtaista kesäteatteria, jossa esimerkiksi käsitellään maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita. Myös suomalainen mies on valtavirrasta poikkeava aihe.

Selvästi toisenlainen kesäteatteri puree. Eräs mies tulee esityksen jälkeen kiittämään ohjaajaa kädestä pitäen. Lähtiessämme takaisin ohjaajan ollessa kuskina ajamme miehen ohi. Tienpientareelta mies tuulettaa meille koivujen keskeltä.

Suomalaiset ovat varmasti kesäteatterikansaa, joka sykähtyy hyvistä esityksistä. Eläköön kesäteatteri!

Seitsemän veljestä – kuvaelmia suomalaisesta miehestä esityksiä la 2.7. ja su 3.7. klo 16:00.
Ohjaus ja dramatisointi: Marko Taiminen

Julkaisin kotisivut. Mitä siitä seurasi?

Viime viikolla omien sivujen julkaiseminen jännitti todella paljon, enkä tiennyt, mitä siitä seuraisi. Tarvitsin kuitenkin sivuja oman työnhaun tueksi ja halusin myös haastaa itseni kirjoittamaan blogissa teatterista ja crossfitista. Julkaisemisen jälkeen alkoi heti tapahtua.

Mitä kaikki ajattelevat?

Itseni sekä työkokemukseni esittely verkossa tuntui koko ajan oikealta. Vasta kun tuli hetki ilmoittaa siitä maailmalle, alkoi pieni hermostuksen hiki helmeillä otsalla. Minulla oli ajatuksia, että a) en osaa kirjoittaa, b) en ole tarpeeksi pätevä tai c) ketään ei kiinnosta. Jossain vaiheessa a ja b olivat niin voimakkaita tunteita, että c tuntui suorastaan lohduttavalta ajatukselta. Todellisuudessa c olisi ollut kaikista suurin pettymys.

Ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Luotin omaan juttuuni niin paljon, että jaa-nappia oli pakko painaa. Tässä vaiheessa on pakko kiittää Timoa, joka piti kädestä ja uskoi minuun herkeämättä.

Lähetin sivut myös entisille työkavereilleni ja pyysin kaikilta palautetta. Olisi se sitten hyvää tai pahaa, olin päättänyt kestää kaiken. Halusin kuulla, miten voisin kehittyä ja millä tavoin voisin kirjoittaa, julkaista tai kertoa itsestäni vieläkin paremmin.

Palaute on ollut huippua – lämmin kiitos kaikille!

Melkein heti alkoi minulle satelemaan viestejä. Sain vinkkejä kanavista, joista voisin katsoa työpaikkoja. Minusta luvattiin kertoa eteenpäin. Sain kutsun teatteriesitykseen. Minulle jaettiin tietoa avoimista hauista ja niitä välittävistä ryhmistä sekä henkilöistä, joita voisin lähestyä.

Hauskaa on ollut myös kuulla entisiltä työkavereilta positiivista palautetta ja että jumppakaveritkin olivat käyneet sivuillani ja lukeneet juttujani! Mieletöntä. Ympärilläni on todella paljon kannustavia ja avuliaita ihmisiä. Ilman sitä olisi todella epätoivoista jatkaa.

Olen saanut kuulla, että a) osaan kirjoittaa, b) olen pätevä ja ennen kaikkea c) kyllä kiinnostaa.

Olen todella kiitollinen kaikesta avusta ja yhteydenotoista. Olen säästänyt joka ikisen linkin ja kirjoittanut muistiin kaikki vihjeet, joista olette minulle kertoneet.

Kiitos siis teille. Tuhannesti.

Kannatti – ja muiden myös!

Paitsi että sain itse vinkkejä, myös minulta tultiin yllättäen kysymään neuvoa erityisesti blogin ja kotisivujen perustamiseksi. Autan kyllä mielelläni jokaista halukasta, vaikka itsekin tässä vielä opettelen. Ottakaa siis ihmeessä yhteyttä, vaikka vain henkisen tuen saamiseksi.

Olen käynyt nimittäin myös kiinnostavia keskusteluja siitä, miksi juuri humanistin tai oikeastaan kenen tahansa muunkin on vaikea luoda itselleen nettisivut osaamisensa esittelemiseksi. Eihän se minullekaan millään tavalla helppoa ollut, ainakaan ensijulkaiseminen. Olen kuullut, että olen ”rohkea” ja ”sisukas”, mutta myös tokaisuja kuten ”minä en uskaltaisi”.

11111420_1421186414854781_1616738799_n

Itse näkisin asian niin, että hienointa on uskaltaa avata itsensä uuden oppimiselle. Siinä saattaisi olla avain rohkeuteen: uskaltaa kokeilla jotain uutta ja laittaa itsensä peliin. Samalla kun se stressaa se on myös erittäin palkitsevaa. Minulle kirjoittaminen on ollut kynnys, mikä on sinun kynnyksesi? Kaikki vaatii harjoitusta – treeniä! – eikä kukaan ole seppä syntyessään.

Myös kannattaa muistaa, että hyvät tyypit pitävät yhtä. Siihen jos mihin kannattaa luottaa.

Pari uutta kehitystä jatkoa varten

Ilmoitan uusista postauksista somessa. Sivut myös kehittyvät hiljalleen. Lisäsin valikkoon kohdan Info, mistä löytyy kertaus minusta ja sivujeni tarkoituksesta.

Voit hyvin kommentoida postauksiani tai lähettää minulle sähköpostia. Vinkkejä ja palautetta otetaan edelleen vastaan ja myös työnhaku jatkuu. Yhteystietoni löytyvät kootusti täältä ja niitä saa jakaa edelleen.

Kiitos vielä kaikille❤

Remote Helsinki – esitys jossa ei tarvitse istua

Osallistuin esitykseen, jossa kuljin muiden kanssa ympäri kaupunkia kuulokkeet korvilla. Jos siis haluaa nauttia kesästä, ulkoilmasta ja esitystaiteesta yhtä aikaa, se on nyt Helsingissä mahdollista.

Remote Helsinki on saksalaislähtöisen Rimini Protokollin esitys, jossa ei ole varsinaista esiintyjää. Rimini Protokoll -ryhmä on tunnettu uudenlaisista teatterikokeiluista. Remote Helsingissäkin yhdistyvät esitystaide, ääni-installaatio ja jopa tietokonepeli.

Alku on kaikkien yhteinen loppu

Kokoonnumme valkoisen teltan luokse Hietaniemen hautausmaalla. Jotkut ovat jo hakeneet teltalta omat kuulokkeensa. Osa pitää kuulokkeita käsissään ja vaihtaa vielä kuulumisia keskenään. Osa taas näyttää seisovan kuulokkeet korvillaan selvästi syventyneenä johonkin.

Saan teltasta oman setin. Siihen kuuluu kuulokkeiden (”suomeksi?”) lisäksi HSL:n kertalippu. Pian minua alkaa hieman jännittää. Mihin tässä on oikein lähdetty mukaan?

IMG_9356

Kuulokkeista kuuluu musiikkia ja ääni, joka kehottaa odottamaan. Pian esitys alkaa ja tekoäly esittäytyy. Kuulokkeet vaimentavat hyvin ulkopuolisia ääniä. Olen todella nopeasti oman pääni sisällä. Kuuntelen tarkasti mitä tekoäly sanoo. Näköaistini terävöityy.

Jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen tarinansa, mutta kaikilla sama loppu. Se on luontoa, kuuluu elämään. Siksi seisomme hautausmaalla.

Lähdemme pian etenemään tekoälyn ohjeiden mukaan. Olemme ryhmä ihmisiä, täysin mykkiä, kuuntelemme tarkasti ohjeita ja musiikkia. Jotkut ulkopuoliset katsovat meitä ja hieman hymyilevät. Tämä näyttää varmaan omituiselta.

Suhde tekoälyyn muodostuu

Tekoäly kiinnittää huomion ympäristöön sekä kanssaihmisiin. Hermoilen aluksi, mistä tekoäly voi oikein tietää missä kuljemme milloinkin ja kuinka hyvin ohjeiden ajoitus on arvioitu. Osa kävelee nopeammin kuin toiset, olemmehan kuitenkin yksilöitä.

Huoleni on turha. Ohjeistus on hämmästyttävän tarkkaa, joskus melkein taianomaista. Selviämme liikennevaloista (keinotekoista diktatuuria!) ja nousemme metroon leikiten. Tekoäly vaikuttaa erehtymättömältä. Alan luottaa siihen. Ulkopuolisten katseet häiritsevät minua yhä vähemmän, sillä olen niin keskittynyt, etten ehdi edes ajatella niitä.

Tekoäly korostaa, ettei se ole luonnollinen tai elävä. Kuitenkin minulle muodostuu melko tärkeä suhde tähän ääneen, jonka alan mieltää persoonaksi. Sillä on oma, joskus hyvin piikikäs huumorintaju, joka tekee siitä mielestäni entistä rehellisemmän. Yhtäkkiä nauran ääneen sen musiikkivalinnalle.

IMG_9368

Keinotekoinen itsemme

Tekoäly pohtii toisinaan, mikä tekee ihmisestä ihmisen ja niin sanotusti ”luonnollisen”. Onko se kyky ajatella itsenäisesti? Vai kyky kuvitella? Tekikö taide meistä ihmisen?

Pysähdymme katsomaan kaupunkilaisia. Huomaamme, että ne, joilla ei ole kuulokkeita, toteuttavat hyvin ennalta arvattavia käytöstapoja, rooleja. Loppujen lopuksi – kuulokkeilla tai ilman – emme taida olla kovin kaksisia itsenäisyydessämme. Meitä kuitenkin ohjaa jokin ulkopuolinen. Voi mitä ironiaa!

Remote Helsingissä keinotekoinen ja luonnollinen tekevät lähes saumatonta yhteistyötä. Mutta onko keinotekoinen luonnollisen jatke vai toisin päin? Kokemuksen jälkeen vastaus ei ole minulle enää niin päivänselvä.

Se olikin aivojumppaa

Kun otan kuulokkeet pois, tuntuu kuin pääni olisi kasvanut. Niin paljon hämmästyttäviä  sattumia, jotka tekoäly arvasi tai tiesi. Kaikki näyttää hieman erilaiselta Helsingin keskustassa. Elämmekö ennalta-arvattavassa koneessa, jonka nimi on elämä?

En halua paljastaa sen enempää, minne tekoäly johdatti tai millaisia yllätyksiä sillä oli osallistujien varalle. Remote Helsinkiin osallistuminen ei edellytä esiintymisvalmiutta tai nolojen tilanteiden sietokykyä. Tietysti jos ottaa itsensä ja sosiaalisen roolinsa liian vakavasti, silloin ei esitystä voi suositella.

Esitys kesti 100 minuuttia. Minusta liikkuminen ja taiteesta nauttiminen olivat erinomainen yhdistelmä. Takapuoli ei todellakaan puutunut ja aivotkin saivat elämänsä jumpan! Toivon, että pääsen jatkossakin nauttimaan tällaisesta taiteesta, seinien ulkopuolelle, liikkuen paikasta toiseen. Tekniikka selvästi mahdollistaa kaikenlaista.

Remote Helsinki eli Remote X on toteutettu muissakin Euroopan kaupungeissa. Lisätietoa ja myös hauskoja videoita löytyy esityksen kotisivuilta remotehelsinki.fi.

Artikkelikuva: Florian Merdes.

Huono treeni. Miten tästä eteenpäin?

On ollut todella jännittävää huomata, miten urheilu vaatii paljon myös henkistä harjoittelua. Ja mitä pidemmälle harjoituksissa mennään, sitä suurempi osa siitä tulee koko prosessia. Sielu ja ruumis kulkevat todellakin käsi kädessä. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on hyvin paljon kiinni siitä, miten oma ajatus on mukana ja millaisella mentaliteetillä harjoitusta tekee. Luotatko itseesi vai et? Uskotko pystyväsi siihen?

Harjoittelun paras puoli on onnistua ja huomata kehittyvänsä. Huono puoli taas on se, kun kovasta tahdosta huolimatta epäonnistuu, ja joskus vielä surkeasti. Se voi osua todella pahasti ja viedä uskon koko touhuun.

Eräänä päivänä treenini ei kulkenut. Tai oikeammin sanottuna siitä ei tullut yhtään mitään. Yhtäkkiä käsitykseni omasta saavutetusta tasosta meni pirstaleiksi. Ja mikä pahinta: treeni jäi tiukasti mieleen. Samoin se surkea olo: ”minusta ei ole mihinkään!”

Epätoivoinen viesti veljelle. Matti on valmentaja Crossfit Kuopiossa ja auttanut minua aina suurien epäilyjen äärellä. ”Miten sä pääset yli huonosta treenistä? Sellaisesta, joka on ihan in your face – et arvannut koskaan olevasi niin huono?”

> Tuolleen jos käy niin ensin pitää kiukutella hetki.

Se on kenties totta. Kun haluaa jotain todella pahasti ja on tehnyt sen eteen paljon töitä, epäonnistuminen voi tuntua helkkarin karvaalta. Se ottaa sipuliin, tympii, korpeaa, har-mit-taa. Voi vaan olla todella tärkeää olla tässäkin rehellinen siitä miltä tuntuu.

> Sitten käsi vaan pystyyn ja myöntää että nyt muuten kolahti.

Oman surkeuden myöntäminen voi olla todella vaikeaa. Helpompaa olisi vain jatkaa kiukuttelua.

Kuitenkin jos osuma tuli, on rehtiä todeta se paitsi muille myös itselleen. Se auttaa ja nopeuttaa todennäköisesti asian käsittelyä. Alun harmituksesta olisi päästävä tällä tavalla eteenpäin. Kyllähän sen tietää mitä tapahtuu, jos jää mykkänä mököttämään. Asiat alkavat paisua ja saada valtavia mittasuhteita. Kun heti myöntää epäonnistuneensa, pääsee kertyvän ahdistuksen sijaan eteenpäin. Eli siihen, miten täältä aallonpohjalta jatketaan.

> Ainoat toistot ja reenit joihin voipi vaikuttaa on ne mitkä aikoo tulevassa tehdä.

Tämä on niin totta ja varmaan tärkein juttu, joka pitäisi yrittää muistaa. Mitä nopeammin vapautuu menneestä painolastista, sitä tehokkaammin pääsee asennoitumaan seuraavaan haasteeseen. Tämä varmaan pätee hyvin moneen juttuun elämässä.

Toki virheistä voi aina oppia, ja se oppi syntyykin usein juuri rehellisyyden kautta: Tänään mokasin, myönnän sen, otan siitä täyden vastuun ja koitan tehdä tulevaisuudessa toisin.

Epäonnistumisesta selviytymisen mekanismeja voi olla muitakin. Minusta tämä on yksi, simppeli ja ydinasioihin keskittyvä ohje, jota voi soveltaa mihin tahansa harjoittelun tai muihin elämän pieniin vastoinkäymisiin.

Eli: Pitää pystyä kääntämään kaikki kehittäväksi. Älä luovuta, älä anna menneen jäädä painamaan, myönnä reilusti heikkoudet ja katso tiukasti eteenpäin.

> Pitää lakata toivomasta parempaa mennyttä reeniä ja olla vaan parempi ensi kerralla😀

Ei lisättävää. Kiitos Matille ohjeista!

Kohti oikeaa työpaikkaa: oma tarinani

Ihmisellä on taipumus mennä elämässä suorastaan vahingossa oikeaan, jos vain pysyy rehellisenä itselleen. Tai ainakin oma kokemukseni on sen suuntainen. Jotkin asiat ovat vaatineet määrätietoisuutta, mutta jotkut valinnat ovat vain sattumalta menneet oikein.

Opiskelin kirjallisuustiedettä Tampereen yliopistossa, mutta jo ensimmäisen vuoden jälkeen vaihdoin pääaineen teatterin ja draaman tutkimukseen. Pääaineen vaihtaminen tuntui todella oikealta, vaikka tekstien tutkimisen parissa tietyllä tavalla jatkoin. Tämä liike oli kuitenkin myöhemmin todella merkityksellinen oikean työpaikan löytymiseksi.

Se löytyi sattumalta – ekskursiolta

Heti syksyllä kävimme opiskelijoiden kesken ekskursiolla Helsingissä tutustumassa teatterialan eri organisaatioihin. Tutustuimme muun muassa Teatterimuseoon, Suomen harrastajateatteriliittoon – ja Teatterin tiedotuskeskukseen. Tapasin silloin ensimmäisen kerran paikan johtajan Hannan.

Teatterin tiedotuskeskus on asiantuntijaorganisaatio, joka tuottaa teatterialan ammattilaisille, päättäjille ja medialle tietoa teatterista. Se on myös tärkeä teatterin puolestapuhuja ja kansainvälisen liikkuvuuden edesauttaja. Päätin, että jonakin päivänä työskentelen Teatterin tiedotuskeskuksessa, jossa tuntui yhdistyvän kaikki, mitä työelämältäni halusin.

Kului kolme vuotta, opiskelin kirjallisuuden sivuaineena, tiedotusoppia ja liiketoimintaosaamista. Sitten tartuin puhelimeen ja soitin Hannalle. Kerroin, että voisin tulla harjoitteluun seuraavana kesänä, jos se vain sopii. Hannalle soittaminen tuntui jännittävältä, mutta löysimme yhteisen sävelen suorastaan saman tien. Puhelun päätyttyä minulla oli harjoittelupaikka ja pari uutta ideaa graduakin varten.

Ammatti muotoutui

Vuonna 2014 tein harjoittelussani projektina lehdistökatsauksen teatterikirjoittelusta. Katsauksen voi käydä lukemassa täältä. Kävin katsausta varten läpi satoja lehtileikkeitä. Mukana oli puffeja, kritiikkejä, haastatteluja… valtavasti materiaalia! Olin todella iloinen siitä, miten työläs projekti loi kattavan käsityksen keitä, mitä ja missä Suomen teatterikentällä liikkuu.

Harjoitteluni jälkeen haaveeni työskennellä Teatterin tiedotuskeskuksessa toteutui. Aloitin vuorotteluvapaasijaisuuden viestintäkoordinaattorina 2015. Harjoittelun ansiosta tuntui, että lähdin tehtävään hyvin eväin, vaikka samalla tiedostin, että tulisin oppimaan hyvin paljon uutta.

IMG_8898

Sain tehtävästä paljon enemmän kuin osasin toivoa. Pääsin tutustumaan teatterintekijöihin ja tekemään viestinnän paikalta asiakaspalvelua, mistä pidän paljon. Toteutin ja ylläpidin erilaisia asiantuntijaorganisaation tietokantoja. Olin myös suunnittelemassa #MunTeatteri –kampanjaa, jonka myötä tutustuin muihinkin teatterialan organisaatioihin ja niissä työskenteleviin ihmisiin. Sijaisuuden myötä viestinnän ala alkoi tuntua omalta ja juuri sellaiselta, johon olin monien mutkien kautta kenties tähdännytkin.

Umpihankeen vapauteen

Nyt on yksi etappi täytetty. Seuraavasta polusta en osaa vielä tänään sanoa. Pointtini kertomuksessani on, että ihmisellä on taipumus tehdä elämänsä aikana valintoja, jotka ohjaavat häntä juuri hänelle oikeiden asioiden äärelle. Määrätietoisuus on opinnoistani asti ollut sitä, että on rehellinen omalle vainulle ja menee rohkeasti niitä asioita kohti, jotka tuntuvat oikeilta. Riski yleensä kannattaa, vaikka se edellyttäisi yhden tai kahden asian muuttamista.

Perustin kotisivut ja blogin, koska minusta tuntuu, että se on hyvä idea. Näiden työkalujen avulla pystyn jatkamaan niiden asioiden parissa, joita pidän tärkeänä. Hyvänä bonuksena saan vaalia myös uusia juttuja, jotka ovat rikastuttaneet polkuani, kuten urheilu on tehnyt viimeisen vuoden aikana.

Kouluajoista asti minulle on ollut merkityksellinen Eino Leinolta peräisin oleva lause, joka Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulun myötä elää nyt uutta – ansaittua – renessanssia:

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki. 

Tätä olen todennäköisesti toteuttanut koko elämäni.

Aikaan ennen Teatterin tiedotuskeskusta mahtui toki mutkia ja muita erilaisia työpaikkoja. Jos haluat tietää minusta ja työhistoriastani enemmän, katso Ota Elina töihin tai ota yhteyttä elina.k.knaapi(a)gmail.com